Tag Archives: asiakaskokemus

Uskaltaisitko laittaa esityksesi nettiin?

Kävin viime viikolla Suomen markkinointi- ja viestintäammattilaisten vuoden ykköstapahtumassa. Aika monen firman esitystä katsellessa kävi mielessä, olinko eksynyt insinööripäiville.

Anxious Man Speaks Into Microphone

Mitä järkeä on pitää esitys 50 ihmiselle, kun sen voi videoida ja näyttää tuhannelle?

Harhakuva ei kuitenkaan johtunut teknologian läpimurrosta markkinointiin. Hyvien seminaariesitysten joukkoon oli yksinkertaisesti eksynyt yllättävän monta aivan luokatonta esitystä.

Rahaa oli laitettu sponsorointiin, mainontaan ja messuständeihin. Lisäksi firmojen myyjät ja asiantuntijat olivat investoineet aikaansa esitelmiin. Koska esitelmän valmisteluun käytettävä aika ei näy markkinointibudjetissa, kaikki yritykset eivät ilmeisesti ymmärrä panostaa hyviin esityksiin.

Kuulin joistakin esityksistä kommentteja kuten ”aivan turha presis”, ”puhujasta näkyy, että hän on ihan väsynyt” ja ”onko täällä tosiaan Suomen markkinoinnin eliitti”.

Otteita esiintymistaidon vitsikirjasta

Aloittaako markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen puheenvuoronsa sanomalla ”edellinen puhuja tyhjensi pajatson niin, että mulle ei jäänyt paljon sanottavaa”?

Lopettaako ammattilainen sanomalla ”luulin, että mulle oli annettu 15 minuuttia aikaa, mutta se olikin näköjään puoli tuntia… öö, onkohan yleisöllä jotain kysymyksiä?”

Elementary, my dear Watson.

Useampi puhuja oli joko niin väsynyt tai leipääntynyt, että se näkyi pidemmälle kuin hänen äänensä kantoi. Tuosta firmasta pyydänkin tarjouksen, kun seuraavan kerran tarvitsen markkinointipalveluja. Not.

Toisessa ääripäässä oli ensimmäinen näkemäni suomalainen esiintyjä, joka puhuu liian nopeasti. Tavoitteena näytti olevan mahduttaa mahdollisimman paljon ”asiaa” puoleen tuntiin. Jo kalvoissa oli liikaa tekstiä, mutta puhujan muistiinpanoissa vielä paljon enemmän.

On toki suoritus sinänsä, jos pystyy lukemaan tekstiä puoli tuntia putkeen monotonisella äänellä ja triplanopeudella. Puhujasta näki, että hän hallitsee substanssin erinomaisesti, mutta esitystä ei jaksanut kuunnella. Aika moni lähti kesken pois.

Tuotakaan konsulttia en palkkaisi.

Esimerkkejä voisi luetella lisää.

Laittaisitko videon esityksestäsi nettiin?

Luulen, että puhujat yrittivät parhaansa. Joillakin ei ilmeisesti ollut tarpeeksi aikaa esityksen tärkeimpään vaiheeseen eli sen valmisteluun. Moni olisi varmasti myös kaivannut preppausta, muttei saanut sitä.

Olen itse tehnyt varmaan kaikki mahdolliset virheet, jotka puhuja voi tehdä.

Mistä mokailu sitten johtuu? Yksinkertaisesti siitä, että asiantuntijoiden ja konsulttien työsuoritusta mitataan laskutettujen konsulttipäivien määrällä, ei seminaariesitysten kaltaisten extrahommien onnistumisesta. Miten motivoidut valmistelemaan hyvän seminaaripresiksen, kun bonukset maksetaan ihan muista ansioista? Siinä monelle yritykselle miettimistä.

Positiivisena esimerkkinä erottui Dingle, joka laittoi omia ja kumppaniensa esityksiä nettiin. Totta tosiaan, mitä järkeä on pitää esitys 50 ihmiselle, kun sen voi videoida ja näyttää tuhannelle? Yllättäen kyseiset esitykset eivät sisältäneet yhtään floppia.

Vinkkejä esiintyjälle

Kun pomo seuraavan kerran pyytää sinulta seminaariesitelmää, varmista, että se julkaistaan netissä. Vaadi itsellesi riittävästi aikaa hyvän esityksen tekemiseen ja tarvittaessa preppausta. Tee niin hyvä esitys, että kehtaat linkittää sen CV:hen.

Vinkkejä yritykselle

Huono seminaariesitys vahingoittaa yrityksen imagoa, vähentää myyntiä ja heikentää työnantajakuvaa. Prospektien lisäksi messujen käytävillä liikkuu nimittäin myös potentiaalisia työpaikan vaihtajia.

Älä määritä seminaarin arvoa vain paikan päällä saatujen liidien määrällä. Firmasi on olemassa vielä ensi vuonnakin. Laske tapahtumainvestoinnin tuottoihin myös vaikutus yrityksen maineeseen.

Hyvä myyntitapaaminen vaatii valmistelua. Hyvä seminaaripresis vaatii vielä enemmän valmistelua. Anna työntekijälle mahdollisuus panostaa siihen.

Harva meistä on hyvä myyjä syntyessään. Tai hyvä esiintyjä. Mutta molemmat ovat opittavia taitoja. Kouluta työntekijöitäsi perusasioissa. Jatkuvasti.

Näinä inbound-markkinoinnin ja sisältömarkkinoinnin kulta-aikoina hyvä esitys tuottaa liidejä myös tapahtuman jälkeen.

Jenni Vartiaista siteeraten ”sä laitoit minut nettiin”. Uskallatko laittaa itsesi nettiin?

Photo credit: istockphoto.com

Myrsky maitolasissa – kauppa vakoilee, juotko kevytmaitoa vai hylaa

Suomi kohisee S-ryhmän päätöksestä käyttää asiakkaidensa ostotietoja aiempaa tarkemmalla tasolla. Turhaan.

Parinkymmenen vuoden urani aikana yksi suurimpia ihmettelyn aiheita asiakastietoalalla on päinvastoin ollut se, miten huonosti Suomen isot kaupparyhmät hyödyntävät asiakastietoa.

maitohylly-3937169441_db2b370e31_o

Photo credit: Solveig Osk, flickr.com

Esimerkiksi Britanniassa ruokakauppojen tuotetason ostotietoja on käytetty menestyksellä jo ainakin 90-luvun puolivälistä lähtien. Puhumattakaan siitä miten eri nettikaupat ja -palvelut hyödyntävät asiakastietoa.

Suomessa kaupparyhmät ovat keränneet asiakkaiden ostotietoja S-ryhmän mukaan jo 25 vuotta. Tietoa on hyödynnetty muun muassa myymälöiden valikoimien hallinnassa, mutta markkinointiosaston näkökulmasta isolla vaivalla ja rahalla kerätty tieto on maannut suurelta osin tuottamattomana.

Tämä on S-ryhmää koskevan kohun suurin uutinen.

Ostotietojen käyttö on laillista

Asiakkaiden ostotietojen hyödyntäminen on nimittäin Suomessa laillista, kunhan siihen on asiakkaan lupa.

Tietosuojavaltuutetun kritiikki S-ryhmän toimintaa kohtaan liittyy lähinnä siihen, miten S-ryhmä tiedotti asiasta – ei siihen, saako tietoa käyttää, jos asiakas on antanut siihen luvan.

Kuluttajaliitto on sekin hyvällä asialla, mutta tämänkertainen kommentti tyyliin ”S-ryhmä vakoilee asiakkaiden tamponien ostoa” oli ylilyönti.

Suomessa tuskin näemme USA:ssa tapahtunutta skandaalia: kauppaketju päätteli ostotiedoista teinitytön olevan raskaana ja onnitteli häntä perheenlisäyksestä, vaikka kotona asiasta ei vielä tiedetty. Makuuhuoneen tapahtumista tietämätön tytön isä soitti kauppaan vihaisen puhelun.

Kesko aloitti tuotetason ostotietojen avulla kohdennetun suoramarkkinoinnin jo kolme vuotta sitten. Kesko ei ole saanut siitä sakkoja eivätkä ihmiset ole lopettaneet asiointia K-kaupoissa. On yllättävää, että monessa asiassa edistykselliseltä S-ryhmältä kesti näin kauan seurata Keskon esimerkkiä.

Miksi asiakastiedon hyödyntämisessä on viivytelty?

Ainoa este tuotetason ostotiedon yhdistämiselle asiakkaan tietoihin on ollut kaupparyhmien itse itselleen asettamat rajoitukset, joita ne ovat aikoinaan kirjoittaneet kanta-asiakasohjelmiensa sääntöihin. Syynä lienee ollut kymmeniä vuosia kestänyt turha pelko kuluttajien reaktiosta.

Suurin osa asiakkaista hyväksyy tietojensa käytön, mutta aina tulee olemaan asiakkaita, jotka eivät siihen suostu. Tätä joskus äänekästä vähemmistöä on pelätty.

Miksi kohu syntyi?

Suoramarkkinoinnissa, kuten monella muullakin alalla, on oma niin sanottu 80/20-peukalosääntönsä. Sen mukaan vain 20 prosenttia asiakkaista reagoi, jos heidän pitää aktiivisesti joko sallia tai kieltää jotain.

Siksi kaupparyhmät eivät suin surminkaan halua kysyä asiakkaalta lupaa ostotietojen käsittelyyn muuten kuin siten, että hiljaisuus on myöntymisen merkki. Muuten asiakastiedon arvo liiketoiminnalle vesittyy. Liiketoiminta on nykyään niin datavetoista, että asiakastiedon hyödyntämättä jättäminen olisi uhka koko S-ryhmän tulevaisuudelle.

S-ryhmässä päätettiin kokeilla, meneekö kanta-asiakassääntöjen muutos läpi, jos asia tiedotetaan niin, että suurin osa asiakkaista ei huomaa tiedotetta. Niinpä minäkin luin asiasta vasta Hesarin ja Ylen uutisista. Tällaisessa asiassa media on vaistomaisesti pienen kuluttajan puolella suurta yritystä vastaan.

Ei tosin ole ihme, että ihmiset kokevat S-ryhmän valitseman tiedotuslinjan salailevaksi. Olisi tullut paremmat tyylipisteet, jos asiasta olisi kerrottu näkyvästi S-ryhmän kuukausittaisessa asiakaspostituksessa.

Onhan yksityisyyden suoja yhä tärkeä asia, vaikka välillä tuntuu, että sen rapautumista yleismaailmallisella tasolla on vaikea estää. Tässä kohtaa en tosin osaa olla kovin huolissani Suomen lakien piirissä olevista S- ja K-ryhmistä. Kiinnittäisin huomion ennemminkin ulkomaisiin nettijätteihin.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Kesko ei joutunut pyytämään asiakkailtaan aktiivista hyväksyntää muuttaessaan kanta-asiakasohjelmansa sääntöjä. En usko, että S-ryhmäkään joutuu näin tekemään.

Veikkaan, että viranomaisten kanssa sovitaan asiasta tiedotettavan seuraavassa Yhteishyvä-postituksessa ja samalla kerrotaan vielä kerran, miten asiakas voi halutessaan kieltää tietojensa käytön.

Lopputuloksena pieni osa asiakkaista kieltää tietojen käytön ja S-ryhmän maine kokee tilapäisen kolauksen, mutta palaa nopeasti ennalleen. Vuoden päästä harva enää muistaa koko episodia.

Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle, osa 2

Kun kesäkuussa 1944 Mannerheim päätteli yhden komentajistaan sopimattomaksi tehtäväänsä, marsalkka vaihtoi komentajan heti. On vaikea kuvitella kriittisempää tilannetta kuin Kannaksen suurhyökkäys.

Aamun Hesari kuitenkin kirjoittaa Länsimetron katastrofista, että “keskitytään ensin projektin onnistumiseen ja etsitään syylliset myöhemmin”. Tätä kannattivat myös jotkut poliitikot maanantaina Espoon valtuustossa.

metro2-large

Proto credit: delta_avi_delta (flickr.com, creative commons license)

Mannerheim olisi ihmeissään.

Hesari tarkoitti varmasti hyvää. Ehkä myös asiaa ehdottaneet poliitikot. Onhan ”onnistumiseen keskittymisen” ajatus ensi silmäyksellä hyvää ratkaisukeskeistä johtamista.

Tässä tapauksessa ehdotus ei kuitenkaan edistä ratkaisua, vaan estää sitä.

Projektin onnistumiseen keskittyminen ja joidenkin henkilöiden vaihtaminen eivät ole ristiriidassa keskenään. Päinvastoin, ne ovat sama asia.

Projekti on nyt puoliksi halvaantunut

Länsimetro-projektin työskentely on nimittäin nyt vähintään puolihalvaantuneessa tilassa. Kun projektiin osallistuville selvisi, että ongelmat paljastuvat, jokaisen työntekijän prioriteetit muuttuivat.

Tällä hetkellä jokaisen projektiin osallistuvan tärkein tavoite on turvata oma asemansa. Projektin kokonaisetu ei ole enää kenenkään ykkösprioriteetti.

Mahdollisia omia virheitä yritetään peitellä ja vähätellä. Pyritään osoittamaan virheiden tapahtuneen muualla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisessa mukana olevassa organisaatiossa on annettu ohjeet, kuka saa puhua, mitä ja kenelle. Jokainen organisaatio on päättänyt, mikä on sen versio totuudesta.

Omaa versiota nakertavaa tietoa ei kommunikoida tai sitä muutetaan kuulostamaan sopivammalta. Englanniksi tällaista vaihetta projektissa kutsutaan joskus nimellä ”run for cover”.

Tämä kuluttaa valtavasti projektin energiaa, vähentää läpinäkyvyyttä entisestään ja vie aikaa tuottavalta työltä.

Ei vain Länsimetron ongelma

Näin tapahtuu missä tahansa isossa monen toimijan projektissa, joka menee pieleen.

Kun ottaa huomioon, että Länsimetro on jo vuosia ollut megaluokan katastrofi budjetinylityksineen, lyhennettyine junineen ja automaatiosotkuineen, voi päätellä, että projektissa on jo pitkään harrastettu edellä kuvattua viestinnän rajoittamista ja muuntelua.

Ja nyt joku ihmettelee, miksei meille kerrottu projektin ongelmista?

Sama kyräily rampauttaa projektia loppuun asti ellei tilannetta korjata.

Tieto on saatavilla, kun vain osaa kysyä

Projektin sisällä on kyllä hyvin tiedossa, mitä siellä on mennyt pieleen. Samoin projektin sisällä tiedetään ne henkilöt ja organisaatiot, jotka eivät syystä tai toisesta kykene suoriutumaan tehtävistään. Näiden tietojen kaivaminen ei vaadi vuosien oikeusprosessia, vaan riittävät faktat projektin saamiseksi maaliin ovat selvitettävissä varsin nopeasti.

Päävastuu projektin onnistumisesta lienee Länsimetro Oy:llä, joka vastaa metron rakentamisesta. Mediatietojen perusteella organisaation johto on epäonnistunut ainakin siinä, ettei sillä joko ole ollut tietoa projektin tilanteesta tai sitten johto ei ole kertonut sitä asianmukaisesti eteenpäin.

Tämä ja projektin viime hetken myöhästyminen aiheuttavat niin suuret vahingot, että Länsimetron johto vaihtunee pian.

Henkilövaihdoksia saattaa tapahtua myös projektipäällikkötasolla. Tosin mediatiedoista ei ole käynyt ilmi, onko hankkeella yhtä – siis nimenomaan yhtä eikä viittä tai kymmentä – nimettyä henkilöä, joka pyörittää koko show’ta. Tämän tiedon puuttuminen on erikoista.

Hesarin analyysi on oikeassa siinä, että poliittinen päätöksenteko toimii tällaisessa tilanteessa tuskallisen hitaasti. Poliittiset päätöksentekijät ovat demokratiassa lähtökohtaisesti keskenään eri mieltä.

Toimintaa, nyt!

Länsimetro kaipaa katastrofin syiden selvittämistä nyt eikä ensi vuonna. Vain kunnon tuuletus voi tuoda hankkeeseen tehokkaan tekemisen meiningin.

P.S. Miten muuten Kannaksella kävi? Onnistuttiin. Hyökkäys saatiin pysäytettyä.

P.S.2: Edellinen postaus Länsimetrosta löytyy täältä.

Lisäys 15.6.2016 klo 16.40: Hankkeen toistaiseksi pahin mediassa raportoitu moka näyttäisi olevan, että Länsimetro Oy on ulkoistanut tärkeimmän tehtävänsä eli projektin johtamisen ja jättäytynyt loitommalle lukemaan statusraportteja. Tämä Rakennuslehden artikkeli selittää Länsimetron epäonnistumista paremmin kuin mikään muu tähän asti mediassa näkemistäni.

Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle

Kirjoitan Länsimetrosta, koska hankkeen luokaton hoito hankaloittaa suoraan minun ja kymmenien tuhansien muiden kanssamatkustajien elämää. Ja kukkaroa. Tiedän myös jotain projektinhallinnasta isoissa hankkeissa.

Eilen, vain kaksi kuukautta ennen ilmoitettua liikenteen käynnistymistä, HSL tiedotti saaneensa juuri selville Länsimetron myöhästyvän usealla kuukaudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi tiedotettiin, että metron käynnistymiseen liittyvät heikennykset bussiliikenteessä toteutetaan kuitenkin alkuperäisessä aikataulussa elokuun puolivälissä.

Eli ei metroa, mutta bussiyhteydet huononevat. Ei hyvää päivää!

Mitä ihmettä on tapahtunut?

En tiedä hankkeen yksityiskohtia, mutta on helppo tehdä arvauksia ihan yleisen elämänkokemuksen sekä projektihallinnan lainalaisuuksien perusteella.

Tiesikö HSL projektin myöhästymisestä ennen eilistä ja olisiko bussipaniikki ollut vältettävissä?

Mietitään seuraavia isoille projekteille tyypillisiä asioita. Ehkä ne auttavat ymmärtämään Länsimetron tilannetta:

Projektien aikataulutus

Monimutkaisissa projekteissa tulee aina yllätyksiä. Siksi ne eivät ole oikeasti yllätyksiä. Yleensä projektin aikatauluun lisätään noin 10-20% ylimääräistä yllätysten varalta.

Tästä huolimatta projektit aikataulutetaan usein tahallaan ylioptimistisesti. Projektin toimittaja tekee sen voittaakseen tarjouskilpailun. Projektin asiakas tekee sen, jotta hanketta vetävä yksikkö näyttäisi hyvältä ja saisi hankkeen hyväksyttyä johtotasolla.

Samasta syystä myös kustannukset arvioidaan usein alakanttiin.

Ylläolevasta seuraa, että usein kaikki projektiin osallistuvat tietävät jo ennen projektin alkua, että sekä aikataulu että budjetti tulevat paukkumaan. Kuitenkin viimeiseen asti teeskennellään kaiken olevan hyvin.

Miksi? Koska näin projektiin osallistujat voivat antaa hyvän kuvan toiminnastaan ja edistävät uramahdollisuuksiaan, jos työpaikka vaihtuu pitkän projektin kestäessä.

Samoin se edistää projektin toimittajan bisnestä, koska viime hetkellä ilmoitetut ongelmat jättävät asiakkaalle vähän vaihtoehtoja.

Asiakkaan puolella taas raportit projektin hienosta edistymisestä ehkäisevät sisäistä kritiikkiä ja torjuvat ehdotuksia vaihtoehtoisista ratkaisuista.

Projektien loppuvaiheesta

Ison ja monimutkaisen projektin loppuvaiheessa on aina kova kiire. Yleensä aikataulusta ollaan jäljessä ja projektipäälliköllä on pitkä lista isoja ja pieniä ongelmia, jotka pitää ratkaista. Tehdään pitkää päivää ja pitsaa ja kokista kuluu.

Usein johto on ilmoittanut, että myöhästymistä ei sallita, joten senkin vuoksi huonoja uutisia pantataan viimeiseen asti. Joskus projektin toimittaja pimittää ongelmia asiakkaalta siinä toivossa, ettei asiakas huomaa niitä.

Kuitenkin asiakas on projektissa yleensä niin tiiviisti mukana, että se on hyvin perillä haasteista sekä niistäkin riskeistä, jotka saattavat toteutua viime hetkellä.

Jos asiakas ei osallistu kriittiseen projektiin lähietäisyydeltä ja valvo sen etenemistä, asiakas tekee vakavan virheen. Se on esimerkiksi yksi suurimpia syitä siihen, että meillä on maa täynnä hometaloja.

On hyvin harvinaista, että kaksi kuukautta ennen monivuotisen projektin loppua tulee aivan puskista yllätys, joka viivyttää projektia useilla kuukausilla.

On paljon todennäköisempää, että viivästys on ollut jo pitkään projektin tiedossa, mahdollisesti hyvinkin laajasti. Yleensä tällainen yllätys on kuvattu mahdollisena riskinä jo projektin suunnitteluvaiheessa.

On myös todennäköistä, että jos tiedotetaan usean kuukauden myöhästymisestä eikä kyetä antamaan korjattua aikataulua, projekti tulee myöhästymään huomattavasti enemmän kuin ”kuukausia”.

Kriisiviestinnän perussääntö on kertoa kaikki huonot uutiset kerralla ja mitään peittelemättä. Todellisuudessa uutiset kuitenkin kerrotaan usein tipoittain, koska kantti ei riitä ja toivotaan, että edes osa noloista yksityiskohdista saataisiin pidettyä piilossa.

Tämä on isoihin projekteihin liittyvää universaalia dynamiikkaa eikä välttämättä lainkaan päde Länsimetrohankkeeseen. Mutta saattaa stimuloida ajattelua.

Käytettävissä olevan tiedon perusteella veikkaisin, että Länsimetron käynnistys viivästyy vähintään 6-12 kuukautta, pahimmillaan enemmän. Tämä perustuu omaan kokemukseeni muista projekteista.

Eilisillan Hesarin uutisen mukaan HSL alkoi lähestyä bussifirmoja viime kuussa metron myöhästymisen varalta toukokuussa. Jos tämä on totta, niin hyvä että varautuminen oli jo aloitettu.

Tosin reaktion ajoitus viittaisi kyseessä olevan myöhästynyt reagointi vuosia sitten ennakoitavissa olleeseen riskiin – siinä vaiheessa kun niin sanotusti paskat on jo housussa. Asian hoitaminen ajoissa olisi luultavasti estänyt nyt syntyneen bussipaniikin ja lisäkustannukset.

Bussiliikenteen kohtalo: hyviä uutisia, meillä on ratkaisu!

On outoa, että HSL:n toimitusjohtaja nyt sanoo tiedotteessa, ettei bussiliikenne jatku nykyisessä laajuudessa elokuun puolivälin jälkeen. Vetoaminen sopimuksiin kuulostaa erikoiselta.

Moni liikennöitsijä ajaa bussivuorot mielellään. Se toki maksaa enemmän verrattuna siihen, että tarvittavat ehdot olisi laitettu sopimuksiin jo alun alkaen.

Nykyiset bussit kulkee kunhan vaan sopimukset neuvotellaan. Ihan rutiiniduunia. Tarjokkaita luulisi löytyvän, koska paikallinen bussiliikenne on vapautettu kilpailulle. HSL:llä on isona toimijana neuvotteluvaltaa.

Ongelmaan on siis ratkaisu. Tämä on se hyvä uutinen.

Hesari tosin olettaa tänään, että asiassa käy näin: ”Asukkaat saavat körötellä liityntäbusseilla metroasemien tienoille ja jatkaa sieltä väliaikaisilla bussilinjoilla Helsinkiin.”

En usko. Me Helsingin ja Espoon asukkaat emme suostu siihen. Olen sen verran optimisti, että luotan suunnittelijoiden jo hylänneen kyseisen vaihtoehdon.

Kenen on vastuu?

Nykyään on muotia syyttää virkamiehiä kaikesta.

Vaikka HSL näyttää mediatietojen perusteella olevan harvinaisen pihalla itselleen kriittisestä projektista, isoin sylttytehdas on todennäköisesti muualla.

Ongelmista tiedottanut HSL sai eilen pahinta kyytiä vain siksi että viestintuoja ammutaan ensin.

Projekteihin pätee sama sääntö kuin muuhunkin kaupankäyntiin: ensisijainen vastuu ostetun projektin toimittamisesta – lopputuloksen laatu, samoin kuin sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa pysyminen – on myyjällä. Ei asiakkaalla.

Projektin toimittajan tulee tehdä mitä lupaa, kunhan asiakas myös tekee itselleen sovitut projektin tehtävät.

Toki fiksu asiakas pyrkii varmistamaan, että toimittaja pitää lupauksensa, esimerkiksi sopimussakoilla.

Jos asiakas tekee huonon sopimuksen, moni toimittaja käyttää sitä hyväkseen ja esimerkiksi saattaa tahallaan antaa projektin myöhästyä, laittaen paukkunsa toiseen projektiin missä sanktiot epäonnistumisesta ovat suuremmat.

En tässä ja nyt vaadi kenenkään päätä vadille Länsimetroprojektissa.

Mutta helsinkiläisenä veronmaksajana vaadin, että sitten kun liikenteen sujuvuus on varmistettu, selvitetään pohjia myöten kaikkien osapuolten toiminta. Joku seuraus tästä sirkuksesta on oltava.

Ehkä sitä kautta voimme parantaa tulevien projektien onnistumista ja samalla säästää aika paljon rahaa.

Lopuksi

Sinä poliitikko: Vuoden 2017 kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta. En tiedä onko Länsimetro toiminnassa vielä silloin, mutta kymmenessä kuukaudessa ehdit näyttää puheiden lisäksi myös konkreettisia tekoja Länsimetron suhteen. Kiitos. Muistan tekosi talven loskakeleillä.

Kolme asiakaskokemusta vanhustenhoidosta

Muistatko koululaisilla tehdyn kokeen, jossa oppilaat jaettiin kahteen ryhmään:, lahjakkaisiin ja keskitasoisiin. Tutkimuksessa lahjakkaita kohdeltiin tyhminä ja toista ryhmää lahjakkaina.

Miten kävikään? Lahjakkaiden oppimistulokset romahtivat. Toisessa ryhmässä taas kannustava ilmapiiri paransi tuloksia merkittävästi.

Samasta kokeesta on useita versioita, mutta niitä yhdistää yksi asia. Positiivinen, rohkaiseva ja yksilöä kunnioittava kohtelu parantaa ihmisen suorituksia – ja ennen kaikkea lisää hänen hyvinvointiaan.

Asiakaskokemus 1: henkinen väkivalta

Tiistain Hesarin pääkirjoituksen perusteella yllämainittu koululaisille tehty koe tuntuu muuttuneen pysyväksi käytännöksi vanhustenhoidossa.

Hesarin kirjoitus oli järkyttävää luettavaa, kuten monet muutkin vanhustenhoitoa käsittelevät jutut. Vanhusta ei esimerkissä kohdeltu ihmisenä, vaan arvottomana vaivan aiheuttajana.

Ihan maalaisjärjellä voi päätellä, että ihmisarvoa loukkaava kohtelu vahingoittaa ihmistä sekä heikentää hänen terveyttään ja elämänlaatuaan pahimmillaan vuosien ajan. Joissain tapauksissa se todennäköisesti nopeuttaa hänen kuolemaansa.

Jos millä tahansa muulla toimialalla asiakasta kohdeltaisiin yhtä arvottomasti, alalle tulisi nopeasti yrityksiä, jotka korjaisivat potin panostamalla hyvään asiakaskokemukseen. Alasta tulisi kultakaivos konsulteille, jotka hallitsevat palvelumuotoilun, asiakaspolun optimoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisen.

Veikkaan, että laadun parantaminen voitaisiin tehdä kannattavasti, koska aktiivisena ja hyvällä mielellä pysyvä vanhus sairastaa vähemmän – olettaen tietysti, että elinajan pidentymistä ei lasketa kustannukseksi.

Asiakaskokemus 2: fyysinen väkivalta

Henkisen vahingonteon lisäksi vanhuksia vahingoitetaan myös fyysisesti. Ihmisen sitominen pyörätuoliin ”kuntoutuksena” on paitsi vapauden riistoa, myös fyysistä väkivaltaa.

Isoäitini sidottiin pyörätuoliin hänen kaaduttuaan hoivakodissa. Voitte kuvitella hänen tuskansa, kun kaatuessa selkäranka oli murtunut. Murtuma olisi ehkä jäänyt toteamatta, ellei lääkäriäitini olisi vaatinut isoäidin selän kuvaamista.

Jo ennen selkärangan murtumaa pyörätuoliin sitominen oli isoäidille kärsimystä. Hän oli vanhoilla päivillään palannut pienen lapsen unirytmiin ja tarvitsi nokoset vähän väliä. Se ei sopinut hoivakodin rutiiniin, jossa vanhukset parkkeerattiin päiväksi pyörätuoliin.

Että siinä vähän lisää asiakaskokemusta vanhustenhoidosta vastaaville. P***kele.

Asiakaskokemus 3: vuoteeseen säilötty potilas

Jouduin myös näkemään enoni hiljaa riutuvan sairaalassa aivoinfarktin jälkeen. Hänellä olisi ollut paljon ajatuksia ja sanottavaa, mutta halvaus oli vienyt puhekyvyn lähes kokonaan. Sen mukana taisi mennä myös ihmisarvo.

Jos potilas ei pysty pitämään puoliaan, hänet alennetaan helposti esineen tasolle. Ruoka ja lääkkeet tuodaan, mutta mitään aktivoivaa hoitoa en enon tapauksessa muista nähneeni. Jotain kuntoutuksen tapaista taisi olla, mutta siihen ei ilmeisesti panostettu paljonkaan.

Muistan ihmetelleeni, eikö kuukausia sairaalassa makaavalla ihmisellä ole edes oikeutta saada vähän raitista ilmaa joka päivä? Se on kuulemma terveellistä.

Itse en halua joutua vanhana vankilaan, jota kutsutaan sairaalaksi tai vanhainkodiksi. Enkä halua vanhemmillenikaan käyvän niin.

Onko asialle tehtävissä jotain vai olisiko syytä virallistaa asioiden nykytila luokittelemalla vanhukset ”heikommaksi ainekseksi”, kuten 1930-luvun Saksa teki muun muassa kehitysvammaisille?

P.S. Jos joku alan toimija haluaa panostaa parempaan asiakaskokemukseen vanhustenhoidossa, niin saa ottaa yhteyttä.

Tätä ei markkinointikonsultti kerro sinulle

Kuulin tällä viikolla varmaan sadatta kertaa väitettävän, että markkinointi on muuttunut monimutkaiseksi kanavien määrän kasvun takia. Esitelmän pitäjän viesti oli höystetty kalvoilla, joissa oli pelottavan näköinen määrä markkinointikanavia ja sosiaalisen median sovellusten logoja.

markkinointikanavien_rajahdys

Tyypillinen markkinointikanavien paljoutta kuvaava himmeli.

Oikeasti markkinoinnin tulokset voi nykyään saavuttaa pienemmällä määrällä medioita kuin ennen. Jos yrityksesi toimii useassa maassa, helpotus verrattuna menneeseen on vielä dramaattisempi.

Katsotaan vähän tarkemmin.

Mediakenttä ennen somea

Perinteisistä medioista puhuttaessa väitetään usein, että radio- ja tv-kanavien ja sanoma- ja aikakauslehtien määrä on räjähtänyt. Radio- ja tv-kanavia on toki enemmän kuin esimerkiksi 70-luvulla, mutta mainostaja tavoittaa suurimman osan kohderyhmästään muutamalla kanavalla. Sama pätee sanoma- ja aikakauslehtiin.

Lisäksi median kriisin seurauksena ainakin sanomalehtien määrä on kääntynyt laskuun. Jotkut muistavat vielä ajan, jolloin lukijan puoluekanta määritteli, mitä sanomalehteä aamiaispöydässä luettiin. Nyt aamiaispöytää dominoi paperilehdistä Hesari ja maakunnissa paikalliset ykkösmediat.

Digimarkkinointi on keskittynyttä ja huhu Facebookin kuolemasta oli ennenaikainen

Perinteisten medioiden rinnalle on tullut digimarkkinointi. Digitaalinen markkinointi on kuitenkin perinteiseen mediaan verrattuna hyvin keskittynyttä.

Hakukonemarkkinoinnissa riittää nykyään mainostaminen yhdessä hakukoneessa eli Googlessa. Display-mainonnassa voidaan keskittyä muutamille, kohderyhmän suosimille sivustoille tai ostaa mainosverkoston kautta vähemmän kohdistettua mainontaa bulkkihintaan. Sosiaalisen median käyttö on keskittynyt muutamaan hallitsevaan sovellukseen.

Millään brändillä ei ole tarvetta ylläpitää omia sivuja kymmenissä some-kanavissa.

Hesarin juuri julkaiseman tutkimustuloksen mukaan nuoriso ei olekaan hylännyt Facebookia, vaan Facebook on myös teini-ikäisten keskuudessa suosituin sosiaalinen media.

Kaiken lisäksi suosituimpien some-sovellusten omistus keskittyy harvoihin käsiin. Esimerkiksi Google omistaa YouTuben, Facebook Instagramin ja Twitter Periscopen. Internet on vielä niin nuori, että nettimedioiden keskittymisen voi odottaa jatkuvan. Näin käy melkein kaikilla toimialoilla ensimmäisen ”kaikki kukat kukkii” –vaiheen jälkeen.

Digitaalisen markkinoinnin kanavat ovat niin keskittyneitä, että relevanteista kanavista on kirjoitettu kasapäin kirjoja, jotka opastavat vain kyseisen yhden sivuston markkinointikäyttöön. En ole nähnyt yhtään ”Miten mainostan Hesarissa” –kirjaa, puhumattakaan muista sanomalehdistä, mutta olen plärännyt lukuisia Facebook-, Twitter- ja Google AdWords-markkinointioppaita.

Digikanavat ovat lottovoitto kansainväliselle markkinoijalle

Uuden markkinoinnin helppous toteutuu erityisesti kansainvälisessä markkinoinnissa. Aiemmin tarvittiin joka maassa mediatoimisto kertomaan, mitkä TV- ja radiokanavat ja lehdet toimivat kussakin maassa. Nykyään ylempänä mainituilla digimedioilla voi kattaa suurimman osan maailmasta. Karkeasti ottaen ainoat poikkeukset ovat Kiina ja Venäjä. Pystyt siis käytännössä kattamaan koko maailman kolmella ylläkuvatun kaltaisella setillä digikanavia.

Miksi digikonsultti sitten näyttää häkkyräkalvonsa?

Mitä suurempi yleisön angsti, sitä leveämpi on konsultin leipä.

Miksi sitten uskomme häkkyräkalvoa?

En tiedä.

Markkinoija pelkää ammattitaitonsa vanhenevan

Veikkaan, että yksi syy on eräs toinen pelko. Moni markkinoinnin ammattilainen tuntee riittämättömyyttä ja pelkää ettei pysy alansa muutoksen kyydissä. Teknologian kehittyessä markkinoijan pitäisi yhtäkkiä olla entisten kykyjensä lisäksi IT-guru ja tilastotieteilijä. Netin lisäksi pitää ymmärtää mobiilimarkkinointi, ja muutaman vuoden päästä työkalupakissa pitää olla ymmärrys siitä, miten markkinoidaan virtuaalitodellisuudessa. Se voi ahdistaa.

Oikeasti aika harvassa meistä yhdistyy taiteilija ja insinööri. Helpottaisiko ahdistusta se, että luottaisimme enemmän erikoistumisen ja tiimityön voimaan?

Olkoon yksi tiimin jäsen luova osaaja, toinen tilastotieteilijä, kolmas koodari ja markkinointiteknologian asiantuntija, neljäs bisneksen ymmärtäjä, viides projektipäällikkö ja niin edelleen. Toki on hyödyllistä ymmärtää ainakin alkeet siitä, mitä tiimin toiset jäsenet tekevät.

Tämä on vähän psykologista spekulointia, mutta blogin alussa mainitun konsultin yleisössä istuva markkinoija saattaa projisoida pelkonsa häkkyräkalvoon ja uskotella itselleen, että ongelma on kanavien paljoudessa. Ei ole.

PS. Kun seuraavan kerran näet häkkyräkalvon, kysy esittäjältä, mitä hän itse ajattelee siitä. Nimittäin aika usein häkkyrän esittäjä ei ole itse tehnyt kalvoa, vaan se kuuluu firman vakiosettiin.

Ostitko nettikuusen?

Tänään Helsingissä viideltä iltapäivällä oli pimeää ja satoi vettä. Ohitin lenkillä joulukuusimyyjän, joka värjötteli puiston nurkalle perustetussa myyntipisteessä. Asiakkaita oli nolla.

joulukortti kuusikauppiaalta

Team Auvinen on myynyt meille joulukuusen jo kahtena vuonna osoitteessa www.joulukotiin.fi

Tätä ”joulukuusikauppaa” voisi muodikkaasti kutsua pop-up–kaupaksi tai vaihtoehtoisesti kauniiksi perinteeksi. Monissa perheissä joulukuusen haku on sukupolvesta toiseen kulkeva rituaali, haettiin kuusi sitten omasta metsästä, varastettiin valtion metsästä tai ostettiin luistinradan vierestä. Perinteissä on voimaa.

Voimaa on myös siinä, jos joulukiireen keskellä joku tuo juuri toivomasi tyylisen joulukuusen pihallesi, sahaa tyvestä palan jotta se pystyy imemään vettä, trimmaa tyven kirveellä jotta se sopii kuusen jalkaan ja kantaa koko höskän sisälle. Ja mahdollisesti vielä hakee kuusen pois loppiaisena. Halutessasi voit hoitaa itse saha- ja kirveshommat, koska niissä on monelle oma viehätyksensä.

Moni kieltäytyy nettikuusesta siksi, että kuusi pitää saada valita itse. Muuten voi käydä kuten hevoskaupassa, väitetty nuori ori onkin väsähtänyt kaakki.

Jotkut kuusikauppiaat ovatkin tajunneet, että avainsana kuusikaupan tuomisessa nykyaikaan on LUOTTAMUS.

Bisnesmalli on tämä:

  1. Ostimme vuosi sitten kuusen netistä Facebookista saadun suosituksen perusteella ja kuusi tuotiin kotiovelle sovittuun aikaan. Kuusi oli erinomainen.
  2. Lokakuun 29. päivä saimme samalta kauppiaalta kuvassa olevan joulukortin. Arvaa huomasimmeko käsinkirjoitetun suorapostituksen, joka tuli syksyn ensimmäisenä joulukorttina? Printtisuoran huomioarvot ovat nykyään huippuluokkaa ja joulukortti herättää positiivisen assosiaation. En tiedä, testasiko kuusimyyjä eri myyntikanavia lähettämällä toisille asiakkaille esimerkiksi sähköpostin.
  3. Koska olimme tyytyväisiä viimevuotiseen kuuseen ja palveluun, tilasimme firman webbisaitilta uuden.
  4. Toistamme saman ehkä seuraavat kymmenen vuotta.

En ole laskenut bisneskeissiä, mutta luulen, että joulukuusikauppiaamme tekee aika hyvää tiliä verrattuna puistomyyjään. Varsinkin kun todennäköisesti ostamme jatkossakin kuusen samalta myyjältä. Sitä paitsi puistomyyjän mahdollisuudet sekä tuotteiden että palveluiden lisämyyntiin ovat hippasen huonommat kuin nettikaupassa.

Modernit kuusikauppiaat pyrkivät herättämään ostajan luottamuksen puskaradion lisäksi muillakin tavoilla, esimerkiksi tyytyväisyystakuulla ja pyrkimällä saitillaan tuotteen ja palvelun läpinäkyvyyteen.

Kukin omalla tyylillään, meillä luultavasti joulukiireitä helpotetaan jatkossakin nettikuusella. Hyvää joulua! 🙂

Lisäys:

PS. Nille, jotka haluavat vertailla nettikauppoja, MTV:n ja Hesarin artikkeleista löytyy lisätietoa.