Mitä näet kuvassa? Tämä joukko osallistui työpajaan, jossa harjoiteltiin esiintymisjännityksen hallintaa. Tavallista ujompaa porukkaa vai? Päinvastoin.
Ammattipuhujia ja puhetaidon harrastajia kymmenestä maasta, muun muassa yksi puheenpidon maailmanmestari.
Joukossa oli myös ei-kovin-ujoina tunnettuja latinoja – Espanjasta, Portugalista, Venezuelasta.
Me kaikki jännitämme esiintymisiä. Parhaat esiintyjät opiskelevat esiintymisjännityksen hallintaa. Tällä kertaa harjoittelimme positiivista visualisointia ja hengitystekniikoita.
Pidin aiheesta työpajan viikonloppuna Puolassa Rzeszówin yliopistolla, Toastmasters International – järjestön vuosittaisessa seitsemän maan aluekonferenssissa.
Nonnii. Ollaan taas Puolassa 🇵🇱. Kaupungissa, jonka nimeä on mahdoton lausua selvin päin (* 😀
Täällä on tänä viikonloppuna Toastmasters -puheenpitojärjestön vuosittainen konferenssi. Ohjelmassa on tietysti puheita, ja lisäksi puhekilpailuja ja työpajoja. Ja paljon pitkäaikaisia kavereita tavattavana. Puhutaan puheista ja elämästä. Opitaan jotain uutta.
Nyt mulla on mielessä kuitenkin jotain ihan muuta.
Matkalle lähtiessään monet ihmiset julkaisevat kuvan lentokentältä, kun ovat vasta lähdössä lennolle. Minusta paljon mielenkiintoisempaa on perille saapuminen.
Vai mitä sanot:
1
Junassa Krakovasta Rzeszówiin oli sellaiset kabiinit kuin Harry Potterin Tylypahka-junassa.
Paljon ei kanssamatkustajien kanssa tullut juteltua, kun vaikuttivat lähes yksinomaan puolankielisiltä. Sen verran rekisteröin, että kaikki aina tervehtivät, kun joku tulee kabiiniin tai lähtee. Suomessa ei olla vielä tällä sivistyksen tasolla.
Jokainen tuijotti kännykkää lähes koko kahden tunnin matkan ajan. Eivät jutelleet keskenään. Kotoista, mutta tylsää.
Kaikki säpsähtivät, kun soitin puhelun suomeen. En tiedä johtuiko suomen oudosta kielestä, jota täällä rajaseudulla ei kuule, vai onko täällä epäkohteliasta puhua puhelimeen junassa.
Toisin kuin Suomessa, puhelu tai nettiyhteys ei katkeillut junassa aina silloin tällöin.
2
Vasta junasta poistuessa huomasin, että seuraavassa kabiinissa olisi ollut paljon mielenkiintoisempaa seuraa: rynnäkkökivääriä jatkuvasti ampumavalmiina pitävä maastopukuinen sotilas.
Taistelija oli niin yltäpäältä naamioitunut, että näky oli suorastaan koominen. Tyypillä ei ollut mikään ICE-tyylin villin lännen pankkirosvohuivi nenän päällä, vaan balaklava peitti kasvojen ihon kauttaaltaan. Komeuden kruunasivat isot mustat aurinkolasit, joiden läpi raukka ilmeisesti ei nähnyt paljon mitään.
Siltä se ainakin näytti, kun kaveri perille saavuttua tallusteli asemalaiturilla kolmen poliisin seurassa. Jalassa sotilaalla oli lökäpöksyt ja vaatteet näyttivät muutenkin niin paksuilta, että tyypin olemuksesta tuli mieleen ennemminkin kuun pinnalla toikkaroiva Neil Armstrong kuin pelottava sotilas.
Teki mieli pyytää kaverilta selfietä, mutta itsesuojeluvaisto esti. Oletettavasti hänellä kuitenkin oli kovat piipussa enkä ole lainkaan varma, onko sotilaiden kuvaaminen Puolassa laillista. Kulttuuri on täällä astetta autoritäärisempi kuin koto-Suomessa.
3
Hotellille kävellessäni törmäsin puistossa muistomerkkiin, jonka reliefissä kaksi puna-armeijan sotilasta näytti lyövän kättä. Tämä lienee niitä Stalinin diktatuurin surullisia jälkiä.
Kysyin vieressä olleelta paikallisen näköiseltä naiselta miksi hän ottaa kuvia muistomerkistä aivan kuin olisi turisti. Hän selitti kohtalaisen hyvällä kouluranskalla, että muistomerkki puretaan lähiaikoina, ”emme täällä pidä Putinista”.
Kuten Irwin Goodman sanoi aikoinaan: Päivä saatiin alkamaan.
Terveisiä Rzsszwista!
(* Rzeszów. Rzeszów Główny = Rzeszówin päärautatieasema
Puolustusvoimien pitkäaikainen tutkimusjohtaja Jyri Kosola ja hänen uusin kirjansa.
Eilen illalla minulla oli ilo ja kunnia juontaa tilaisuus, jossa puhui Suomen ykkösasiantuntija, kun aiheena on tulevaisuuden sodankäynti. Eversti evp Jyri Kosola on tekniikan ja sotatieteiden tohtori sekä Puolustusvoimien pitkäaikainen tutkimusjohtaja, joka visioi Ukrainassa nyt nähtävät sodankäyntimenetelmät jo 20 vuotta sitten.
Kosola on mahdollisesti paras suomalainen tulevaisuuden sodankäynnin asiantuntija.
Kosolan tuore kirja Koneiden sota: droonien läpimurto ja vallankumous, Docendo, 2026, on myös aivan mainiota luettavaa, enkä ole lainkaan yllättynyt, että se ilmestynee myös englanniksi. Kirja on minusta laadukkaampaa tekstiä kuin mitä Yhdysvalloista tai Briteistä löytyy.
Kosola ei muuten ole vain tekniikan ja sotahommien asiantuntija, vaan laajasti sivistynyt kaveri ja mainio keskustelukumppani, joka tuntee syvällisesti myös ihmistieteitä.
Toinen ilonaihe oli valtavan kiinnostunut, motivoitunut ja runsaslukuinen yleisö, jolta kysymykset eivät tahtoneet loppua kesken.
Kolmas ilonaihe oli saumattomasti toiminut tilaisuuden järjestäjäporukka Antti Puhakan johdolla, ja Helsingin Pelastuslaitos, joka Tomi Raskin persoonassa muun hyvän lisäksi tarjosi syvällä maan alla sijaitsevat puitteet tapahtumalle. Ja monet muut, jotka auttoivat.
Neljäs ilonaihe oli se, että paikalla ollut everstiluutnantti Vesa Sundqvist antoi vedostani vuolaat kehut, ja ensimmäistä kertaa elämässäni todistin tilanteen, jossa everstiluutnantti tarjoutui kantamaan alikessun runsaita kamoja (PA-laitteet) ja vieläpä nuoremmakseen tarjosi kyydin kotiovelle asti hauskojen turinoiden kera. 😀
Eilisessä tilaisuudessa ei rakennettu vain osaamista vaan myös yhteishenkeä. Se on tämän maan puolustuksen selkäranka. Vain yhtenäinen kansa pärjää, jos tulee kova paikka.
Mistä saa parhaat ideat puheen tai esitelmän sisältöön ja sanoitukseen? No lenkkipolulta tietenkin! Kaikilla on omat konstinsa, mutta minulle tuo tapahtui taas.
Olen viimeisen parin viikon aikana miettinyt oikeita sanoja varsin lyhyeen, mutta tärkeään puheenvuoroon tänä iltana olevan tapahtuman juontajana.
Asetin puheenvuorolleni kolme tavoitetta:
Miten saan tilaisuuden alkuun huumoria, jotta yleisö rentoutuu? Se on tarpeen erityisesti, koska illan aihe on vakava, suorastaan kuolemanvakava.
Miten saan yleisön aktivoitua heti alussa, jotta kaikki keskittyvät kuuntelemaan illan pääesiintyjää ja tekevät hänelle hyviä kysymyksiä?
Miten motivoin kuulijoita heidän tärkeässä työssään, johon illan tilaisuus kouluttaa heitä?
Lisäksi yleisölle pitää tietysti antaa kaikki olennainen tieto illan ohjelmasta ja puhujasta.
Kaikki yllä oleva pitäisi mahtua lyhyeen puheenvuoroon, joka on selkeä ja luonteva, eikä vaikuta läpipuhki mietityltä.
Kivointa olisi, jos sanat eivät näyttäisi lainkaan etukäteen mietityiltä, vaan spontaaneilta. Siteeraan sanoja, jotka Churchill tarinan mukaan kerran sanoi autonkuljettajalleen parlamenttiin saavuttaessa: ”Älä avaa auton ovea vielä, haluan ensin kirjoittaa spontaanit kommenttini valmiiksi.”
Usein saan parhaat ideat lenkkipolulla. Niin kävi nytkin. En ollut tyytyväinen yhteen kirjoittamani skriptin kohtaan, enkä ollut keksinyt ratkaisua kirjoituspöydän ääressä.
Eilen lenkillä päätin äänikirjan kuuntelemisen sijasta käydä mielessäni läpi puheenvuoroni sisällön. Ja voilà, sieltä se tuli, uusi lähestymistapa, jota en ollut aiemmin ajatellut. Sanat tulivat mieleen aivan itsestään.
Kirjoitit sitten puhuttua tai kirjallista esitystä, jos jäät jumiin ajattelussasi, tee välillä jotain muuta.
Toiseksi, aloita sisällön valmistelu ajoissa. Itse yritän kirjoittaa ensimmäisen luonnoksen puheesta tai tekstistä viimeistään pari viikkoa ennen h-hetkeä.
Silloin alitajunta tekee töitä puolestani ja ideat tulevat mieleen yleensä itsestään. Aamulla herätessä, lenkkipolulla tai hyvää kirjaa lukiessa. Se on tehokkuutta, eikä edes tunnu työltä.
Missä tilanteessa sinun alitajuntasi antaa sinulle ilmaisia vastauksia?
Paneelikeskustelun pitämistä harjoittelemassa Izabel Velez, Roberto Bolomey ja allekirjoittanut.
Mitä hyötyä saan Toastmasters-puheklubista yli kymmenen vuoden jäsenyyden jälkeen? Tässä on muutama esimerkki.
Toastmasters-kokouksissa pidetään puheita, mikä auttaa minua pitämään yllä lavarutiinia.
Kun on jatkuvasti yleisön edessä, ”tosielämän” esiintymiskeikat eivät näyttäydy poikkeuksellisina haasteina.
Kokouksissa ei harjoitella vain puheenpitoa, vaan kaikkia kuviteltavissa olevia esiintymistilanteita.
Esimerkiksi yksi osa valmistautumistani maanantaina olleeseen keikkaan, jossa juonsin vaativan paneelikeskustelun, oli tietysti paneelikeskustelun vetäminen Toastmasters-kokouksessa.
Perusasioita on aina hyvä kerrata. Toistoja, toistoja, toistoja.
Kuvassa aina luotettavat panelistit Izabel Velez ja Roberto Bolomey. Kuvan otti yksityiskohtaisen palautteen antanut Oscar Santolalla. Vaikeusasteen lisäämiseksi tämä harjoitus tehtiin espanjan kielellä.
Toastmasters-kokouksissa voi kokeilla uusia ideoita ja testata miten ne toimivat käytännössä.
Uuden puhekikan tai harjoituksen ensimmäistä kokeilua ei kannata tehdä työpaikalla tai asiakkaan edessä.
Ensimmäisestä vedosta löytyy aina jotain parannettavaa tositilanteeseen. Joskus käy myös niin, että huomaa paperilla hyvältä kuulostavan idean toimimattomaksi käytännön puhe- tai opetustilanteessa.
Toastmasters on loistava harjoitteluympäristö, jossa mokaaminenkin on hauskaa.
Panelisteina olivat Nina Järvenkylä, Jussi Konttinen ja Pauliina Siniauer. Kaikki ovat olleet Ukrainassa raportoimassa siellä käynnissä olevasta sodasta.
Juonsin toissa iltana paneelikeskustelun väestönsuojelusta Ukrainan sodassa. Panelisteina oli Ukrainassa Suomen johtaville medioille työskennelleitä toimittajia.
Paneelikeskustelun aikana koin tilanteen, joka keskustelun moderaattorille, aivan kuten puheenpitäjälle, voi joskus sattua: huomasin yleisön olevan aivan hiljaa ja lähes eleetöntä.
Tämä on jännittävä paikka, koska se voi tarkoittaa kahta päinvastaista asiaa: joko yleisöllä on tylsää tai se kuuntelee intensiivisesti.
Koska en nähnyt kenenkään räpläävän puhelinta vaan ennemminkin useiden kirjoittavan kiivaasti muistiinpanoja ja loppujen katsovan puhujien suuntaan, päättelin kaiken olevan hyvin.
Nyt, kaksi päivää paneelin jälkeen, me tilaisuuden järjestäjät olemme yhä kokoamassa osallistujien muistiinpanoja ja tekemässä niistä yhteenvetoa. Niin paljon keskustelu antoi ajateltavaa.
Siksi pohdin, miten tämä kaikki tapahtui, ja mieleen tuli kolme ajatusta paneelikeskustelun juontamisesta. Näistä lienee hyötyä, jos haluaa keskustelusta maksimaalisen hyödyn yleisölle.
1. Fokus. Paneelin vetäjän on osattava keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa
“Juontajan tulee jatkuvasti katsoa omien papereidensa lisäksi sekä jokaista panelistia että yleisöä. Lisäksi hänellä täytyy samaan aikaan olla mielessä tapahtuman ohjelma, aikataulutus ja omat vuorosanat. Samalla pitää tehdä muistiinpanoja.”
Paneelikeskustelun juontaminen on intensiivistä työtä, vaikka se ei näytä siltä.
Jos pidät puheen, joudut keskittymään samanaikaisesti ”vain” kahteen asiaan: omaan ilmaisuusi ja yleisöön.
Paneelikeskustelun juontaja taas joutuu näiden lisäksi samanaikaisesti keskittymään myös panelisteihin sekä heidän sanalliseen ja sanattomaan ilmaisuunsa.
Juontajan tulee jatkuvasti katsoa omien papereidensa lisäksi sekä jokaista panelistia että yleisöä. Lisäksi hänellä täytyy samaan aikaan olla mielessä tapahtuman ohjelma, aikataulutus ja omat vuorosanat. Samalla pitää tehdä muistiinpanoja.
Tämä kaikki vaatii äärimmäistä keskittymistä.
Jos pakka ei ole kasassa, juontaja ei pysty lennosta kysymään relevantteja jatkokysymyksiä, ohjaamaan yleisökysymyksiä oikealle henkilölle tai tekemään keskustelun lopuksi yhteenvetoa puhutusta.
2. Perehtyminen. Paneelin vetäjän täytyy tuntea aihe ja yleisö perin pohjin
Juontaja ei voi keskittyä useaan asiaan yhtä aikaa, jos hän ei tunne hyvin sekä keskusteltavaa aihetta, keskustelijoita että tilaisuuden yleisöä.
Juontajan pitää ennen tilaisuuden alkua olla perillä siitä, mitä keskustelijat todennäköisesti sanovat ja mitä yleisö todennäköisesti kysyy.
Siksi olin palaveerannut panelistien kanssa etukäteen ja lukenut heidän kirjoittamiaan tekstejä. Siksi olin myös keskustellut järjestäjätiimin kanssa etukäteen. Lisäksi katsoin yhden dokumenttielokuvan, luin aihepiirin uutisia ja selasin muutaman kirjan.
Koska kuulun yleisönä olleeseen yhteisöön, tiesin, mitkä illan teemaan liittyvät asiat yleisöä askarruttavat. Tiesin myös, mikä on heille jo ennestään itsestään selvää.
Koska teemana oli sodanaikainen väestönsuojelu Ukrainassa, oli hyötyä siitä, että olen perehtynyt väestönsuojeluun, suorittanut varusmiespalveluksen ja matkustanut Ukrainassa. Lisäksi tunnen sotahistoriaa ja Ukrainassa sotaa käyvien maiden historiaa ja yhteiskuntaa. Yleinen elämänkokemuskin auttaa.
Lisäksi juontajaa auttaa esiintymiskokemus ja paneelikeskustelujen juontamisen rutiini. Ei tarvitse kaiken muun lisäksi miettiä, miten hallitsee esiintymisjännitystä.
3. Työmäärä. Onnistuneen paneelin järjestäminen vaatii hämmästyttävän määrän työtä
Yllä olevasta on helppo päätellä, että vaikka illan aihe olikin minulle ennestään kohtalaisen tuttu, tilaisuuden järjestäminen vaatii paljon työaikaa sekä ennen tilaisuutta, sen aikana että sen jälkeen.
Puolentoista tunnin tilaisuus on puolentoista tunnin tilaisuus ainoastaan tilaisuuden yleisölle.
Ennen tilaisuuden alkusanojen lausumista järjestävä tiimi on tehnyt paljon suunnittelua ja koordinointia, lähettänyt paljon viestejä ja pitänyt muutaman palaverin järjestäjien ja panelistien kesken. Monenlaiseen taustamateriaaliin on perehdytty. On kirjoitettu ja ajastettu tapahtuman ohjelma sekä juontajan vuorosanat.
Sen jälkeen on harjoiteltu. On tiedotettu ja käyty vuoropuhelua sekä panelistien että yleisön kanssa.
Tilaisuuden jälkeen kiitettiin osallistujia ja kerättiin palautteet. Järjestäjät pitivät tuoreeltaan debriefingin ja kävivät läpi, mitä opittiin. Lisäksi tehdään vielä yhteenveto tapahtuman asiasisällöstä, jotta keskustelun opit eivät jää unohduksiin. Sitten ideoidaan, mitä tehdään seuraavaksi.
Noin se menee, kun asiat hoitaa kunnolla.
Keskinkertaista saa helposti. Jos haluaa laatua, siihen pitää panostaa.
Jo samana iltana saimme muun muassa seuraavanlaista spontaania kirjallista palautetta:
”Kiitokset järjestäjille – erinomainen sessio!”, ”Huikean hyvä” ja ”Aika lensi kyl”.
Asiantuntijasta juontajaksi vai päinvastoin?
Lopuksi jäin pohtimaan, onko helpompaa tehdä asiantuntijasta erinomainen paneelikeskustelun juontaja vai ammattijuontajasta paneelin aiheen asiantuntija.
Paras vaihtoehto on tietysti, että ammattijuontaja on jo valmiiksi paneelin teeman asiantuntija. Tämä ei kuitenkaan aina ole mahdollista.
Ihanteellisesti jokainen asiantuntija oppisi koulussa hyväksi esiintyjäksi, mutta todellisuudessa näin ei tapahdu. Puhujaksi ja moderaattoriksi oppiminen vaatii yksilöltä vahvaa omaa motivaatiota ja pitkäaikaista panostusta.
Siksi asiantuntija, joka on osaava esiintyjä ja paneelin juontaja on työnantajalleen kullan arvoinen.
Entä toisinpäin? Keskittyykö ammattijuontaja paneelikeskustelussa naurattamaan yleisöä siksi, että keskustelun substanssi ei ole hallussa? Veikkaan, että tällaistakin tapahtuu. Yleisön viihdyttäminen on hyvä asia, mutta se ei yksin riitä.
Jos ammattijuontaja on käynyt kouluja, hän on oppinut oppimaan. Hän kykenee perehtymään itselleen vieraaseenkin aiheeseen. Tekoäly toki antaa nopeasti pinnallista asiantuntijuutta, mutta kantaa vain osan matkaa.
Vähänkin syvällisempi perehtyminen ja olennaisen omaksuminen vaatii aikaa. Tämä kannattaa tapahtuman järjestäjän muistaa, kun rekrytoi tilaisuuteensa ammattijuontajaa.
Suurin osa näkemistäni paneelikeskusteluista on ollut tylsiä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.
Avain yleisön koukuttavaan paneelikeskusteluun on hyvä valmistelu.
Itse valmistaudun juontamiini paneeleihin seuraavan kaavan mukaan.
Ennen keskustelua:
Mieti, mikä on keskustelun tavoite ja kuka on kohdeyleisö. Kaikki mitä lavalla tapahtuu, perustuu näihin kahteen asiaan.
Tutustu keskustelun aiheeseen ja valitse mielenkiintoiset ja asiantuntevat panelistit. Tutustu etukäteen panelisteihin tai vähintään heidän taustoihinsa.
Suunnittele yhdessä panelistien kanssa sisältö, jotta kaikilla on jotain yleisöä kiinnostavaa sanottavaa, mielellään jotain oivalluttavaa. Jos tämä vaihe valmistelussa jää tekemättä, yleisö näkee yleensä keskustelun, joka on kaikkien ajan tuhlausta.
Keskustelun aikana:
Jotkut panelistit puhuvat luonnostaan vähemmän, toiset enemmän. Varmista, että kaikki puhuvat suunnilleen yhtä kauan.
Pidä keskustelu aiheessa. Sitä edistää, että alussa kertaat paneelin aiheen ennen kuin esittelet itsesi ja panelistit.
Jos paneeli sisältää mahdollisuuden yleisökysymyksiin, johdat sekä yleisöä että panelisteja. Tavoitteena on, että keskustelu on relevanttia ja kaikki pääsevät osallistumaan tasaveroisesti.
Lopussa tee yhteenveto keskustelun sisällöstä ja kiitä panelisteja sekä yleisöä.
Siinä se.
Tänä iltana vedän Sanomatalolla paneelin Ukrainan sodasta ja väestönsuojelusta ilmahälytystilanteissa. Keskustelijat ovat paikan päällä olleita suomalaisia toimittajia.
Kuvakaappaus Helsingin Sanomien nettiversion etusivulta 10.6.2025. Kuvakaappauksessa olevan valokuvan Helsingin Sanomat on hankkinut lähteestä David Swanson / Reuters. Linkki viitattuun Helsingin Sanomien uutiseen: https://www.hs.fi/maailma/art-2000011289702.html
Suomalaisen median uutisointi Los Angelesin mielenosoituksista näyttää tukevan Yhdysvaltain hallinnon valheellista versiota tapahtumista. Tämä ei ole ihan pieni asia journalismin mallimaassa.
Sanankäytön ammattilaiset, kuten esimerkiksi poliitikot, toimittajat tai vaikkapa puhetaidon kouluttajat, ymmärtävät miten ihmisiin voi vaikuttaa kehystämällä asiat tietyllä tavalla.
Sopivasti kehystämällä voidaan vaikuttaa siihen, miten ihmiset näkevät todellisuuden ja minkä mielipiteen he muodostavat yhteiskunnan tapahtumista.
Pahimmassa tapauksessa musta voidaan maalata valkoiseksi, kuten Yhdysvaltain hallinto yrittää tehdä puhumalla Los Angelesissa käynnissä olevasta ”kapinasta”, jota käytetään tekosyynä lähettää kaupunkiin tuhansia aseistettuja armeijan sotilaita.
Kuvassa Helsingin Sanomien printtiversion etusivu 10.6.2025. Lehden etusivulla näkyvien kuvien lähteet: ylempi kuva: lähdettä ei ole ilmoitettu. Alempi kuva: Ringo Chiu / AFP. Linkki lehden etusivuun: https://nakoislehti.hs.fi/65caf33d-65cb-4839-b086-cee1ccb99f18/2
Tämän aamun Helsingin Sanomien printtiversion etusivun otsikko on ”Kansalliskaarti lähetettiin tukahduttamaan kapinaa”.
Los Angelesissa ei ole mitään kapinaa.
Tänään uutisotsikoissa luki muun muassa ”Kuvat näyttävät – Los Angeles ajautui kaaokseen”.
Kaupunki ei ole kaaoksessa.
Eräässä kuvatekstissä luki ”Los Angelesia peitti paksu savu”.
Los Angeles ei ollut savun peitossa.
Uutiskuvien ja Yhdysvalloista tulleiden raporttien perusteella Los Angelesissa paloi lauantaina tasan yksi auto ja sekin oli ilmeisesti poliisin vahingossa sytyttämä.
Sunnuntaina näytti uutisoinnin perusteella palaneen kaksi tai kolme autoa.
Los Angelesin suurkaupunkialueella asuu 10-20 miljoonaa ihmistä ja siellä lienee miljoonia autoja.
Muutamasta palavasta autosta saa vaikuttavaa kuvamateriaalia, kun kuvat rajaa tehokkaasti ja niitä kierrättää uutisesta toiseen. Vaikka kuvat ovat aitoja, Los Angelesissa vallitsevan kokonaistilanteen kanssa näillä kuvilla ja teksteillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä.
Mielenosoitukset ovat suurimmaksi osaksi tapahtuneet varsin pienellä alueella ja ne ovat olleet voittopuolisesti rauhanomaisia. Näin sanoo myös paikallinen poliisi.
Kiinniotettuja/pidätettyjä oli Los Angelesissa ymmärtääkseni koko viikonloppuna vähemmän kuin maanantaisessa Elokapinan mielenosoituksessa Helsingissä.
Kaikki uutisointi, joka antaa harhaanjohtavan kuvan maailman tapahtumista on ongelmallista.
Vielä ongelmallisempaa harhaanjohtava uutisointi Los Angelesin mielenosoituksista on siksi, että yleensä luotettava media tulee raportoinnillaan tukeneeksi valheellista tarinaa, jonka tavoite on oikeuttaa autoritääristä politiikkaa Yhdysvalloissa.
Tässä on vahva teatterisuositus ja pieni pohdinta puhetaidon ja teatterin yhtymäkohdista.
Svetlana Aleksijevitšin Sinkkipojat-kirjaan perustuva samanniminen näytelmä on pyörinyt Vuosaaren Tilajakamossa jo vuoden, mikä kertoo jotain laadusta ja lippujen kysynnästä. Vihdoin pääsin katsomaan.
Aivan kuin saman teatteriryhmän ensimmäinen näytelmä, Neuvostoihmisen loppu, esitys on äärimmäisen yksinkertaisessa tilassa ja lavasteissa ja tehty vain neljän näyttelijän voimin, mutta kuitenkin se on vaikuttava ja ajankohtainen.
Käsitteleehän se Neuvostoliiton Vietnamia eli neukkujen hyökkäyssotaa Afganistaniin, jota putinistit eivät millään tahdo muistaa. Samalla näytelmä käsittelee myös Ukrainan sotaa.
1️⃣ Visualisointi
Vaikuttavaa symboliikkaa on, kun alussa näyttelijät marssivat näyttämölle ikoneja kantaen. Yllättäen he pilkkovat ne kirveellä puukalikoiksi ja naulaavat niistä itselleen rynnäkkökiväärit. Harvoin näkee abstraktin asian visualisoitavan noin vakuuttavasti. Uskonto on mahtava ase.
2️⃣ Puheenpito teatterissa ja elokuvassa
Elokuvissa nähdään usein vaikuttavia ja inspiroivia puheita, jotka jäävät elämään, mutta harvemmin vaikuttavia puheita näkee suomalaisessa teatterissa.
Tällaisen puheen näytelmässä pitää Aleksijevitšia itseään esittävä roolihahmo, joka pitää ajatuksia herättävän oikeussalipuheen.
Oikeussalipuhe ovat yleinen myös elokuvan kliimaksina, kuten Jack Nicholsonin ja Tom Cruisen kohtaaminen elokuvassa A few good men.
Aleksijevitš puhuu siitä, miten diktatuurissa kaikki ovat järjestelmän uhreja: hyvät ja pahat, naiivit ja pragmaatikot.
Jos olet kaukana vallasta, sinulla ei mene hyvin. Jos olet lähellä valtaa, silloinkaan sinulla ei mene hyvin, koska siipesi saattavat milloin tahansa palaa rakkaan johtajan mielijohteesta. Johtajaa on pakko myötäillä. Kaikki ovat orjia.
3️⃣ Aivan kuten hyvä puhuja, myös valtion propaganda ymmärtää kohderyhmänsä psykologiset tarpeet
Yksi näytelmän teema on se, miten turha kaikkien diktatuurin sotaan lähettämien ihmisten kuolema on ja miten absurdia ja yksittäiselle ihmiselle käsittämätöntä koko touhu on.
Jokaisen Ukrainaan lähetetyn venäläisen sotilaan kuolema on turha. Tätä heidän perheidensä on ymmärrettävästi vaikea myöntää. Kuolleen sotilaan äidin mielenterveys vaatii keksimään kunniallisen selityksen pojan kuolemalle.
Ihmisen, ja varsinkin oman lapsen, kuolema on niin valtava asia, että sille täytyy keksiä joku jalo syy.
Valtion propaganda tarjoaa selityksen ja on houkuttelevaa niellä se.
Diktatuurin alamaiset peittävät syyllisyydentunteensa ja häpeänsä hokemalla, välillä suorastaan raivokkaasti, vain tehneensä mitä käskettiin. Ihmisen psyyke hajoaisi, jos hän myöntäisi toimintansa vääryyden. Jossain syvällä sielussa omatunto kuitenkin kolkuttaa.
Would you like to become a better communicator? 