Tag Archives: politiikka

Viikonlopun pienen somekohun viisi opetusta

Demarien Antti Rinne piti viikonloppuna puheen, josta syntyi jonkinmoinen kalabaliikki somessa ja mediassa.

nygard_tviitti_demareista

Siis mitä ihmettä? Demarit vastustavat paremman palkan maksamista hyville työntekijöille? Kieltämättä niin Rinne sanoi. Paitsi että ei, kun luetaan konteksti eli se puheen kohta, mistä yllämainittu lainaus on otettu.

Mitä Rinne oikeasti sanoi puheessa? Ettei hän kannata valtioiden välistä työehtojen dumppauskilpailua.

En ota tässä kantaa puolueisiin puolesta tai vastaan. Sen sijaan viestinnällisestä näkökulmasta hässäkästä jäi käteen muutama pointti:

1.Demarien tviittaama lainaus puheesta oli surkeasti valittu. Puheen kontekstista irrallaan se antoi aivan väärän kuvan siitä, mitä yritettiin viestiä. Kuka ikinä hallinnoikaan demarien twitter-tiliä, kaivoi verta nenästään – tai kiistanalaisen Rinteen nenästä.

2.Kilpailevien puolueiden edustajat ja muut mielipidevaikuttajat jakoivat tviittiä todisteena demarien ja Rinteen sekopäisyydestä. Lainauksen todellinen merkitys ja konteksti jäi kertomatta, joko tahallaan tai vahingossa. Lieventävä asianhaara on toki, että lainaus tuli demareilta itseltään.

Vartiainen_tviitti_demareista

3.Jälkeenpäin demarit olisivat voineet korjata väärinkäsityksen helposti, mutta sössivät tilaisuuden. Korjaamisen sijasta olivat joko tavoittamattomissa, antoivat epäselviä kommentteja tai rupesivat kiistelemään keskenään julkisuudessa. Kaiken lisäksi kohun aiheuttanut tviitti poistettiin Twitteristä, mikä vain lisäsi ihmetystä.

4.Tuli vaikutelma, että ihan fiksut henkilöt jakavat ja kauhistelevat somessa materiaalia tarkistamatta sen paikkansapitävyyttä. Edes maailman paras koulujärjestelmä ei takaa medialukutaitoa.

5.Tuli myös vaikutelma, että Suomen politiikassa ollaan yhä aika syvällä sadan vuoden takaisissa juoksuhaudoissa. Monet kokoomuslaiset ja demarit tykkäävät pitää toisiaan vähä-älyisinä.

Demarien viestintätiimin kannattaisi käydä keissi läpi ja ottaa opiksi. Twitterin käyttäjien taas kannattaa muistaa, että liian herkulliselta näyttävä repliikki ei usein ole sitä mitä lupaa.

Eli jäitä hattuun sekä oikealla että vasemmalla ennen kuin tviittaatte. Klikkejä ei kannata metsästää hinnalla millä hyvänsä.

Analyysi Trumpin virkaanastujaispuheesta – onnistunut puhe vai ei?

Trumpin odotetussa puheessa oli monia teknisesti hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus jäi miinuksen puolelle. Voisiko vaikkapa suomalainen vuorineuvos mennä Kontulan ostarille pitämään puhetta me-muodossa?

trump-virkaanastujaiset-puhe-20-1-2017

Olen viime vuosina Toastmasters-klubissa arvioinut kymmeniä ellei satoja puheita ja antanut niistä puhujalle strukturoidun palautteen. Tämä Trumpin virkaanastujaispuheen analyysi syntyi siksi aika itsestään.

Eilen päässä pyöri ajatus: Trump on erinomainen puhuja, mutta poikkeuksellisen ristiriitainen henkilö – miten hän suoriutuu ensimmäisestä puheestaan presidenttinä?

Puheessa oli monia teknisesti hyviä elementtejä, mutta kokonaisuus jäi miinuksen puolelle. Seuraavassa perustelut.

Puheen tavoite

Puheen onnistumista peilataan ennen kaikkea sen tavoitteeseen.

Trumpin neuvonantajien mukaan puheen tavoitteena oli yhdistää kansakuntaa. Tässä puhe epäonnistui. Miksi?

Kaikki, joita vastaan Trump oli hyökännyt kampanjansa aikana – suurin osa amerikkalaisista – kuuntelivat virkaanastujaispuhetta tarkasti.

Tämä oli Trumpin ainutlaatuinen tilaisuus korjata poltettuja siltoja. Kuitenkaan hän ei sanonut mitään positiivista Clintonista tai hänen äänestäjistään, naisista, latinoista, muslimeista, maahanmuuttajista, seksuaalisista vähemmistöistä, vammaisista, demokraateista, republikaaneista, mediasta, USA:n tiedusteluelimistä, liittolaismaista tai muista ulkomaista.

Hän ei myöskään antanut mitään positiivista viestiä ihmisille, joita huolestuttavat esimerkiksi ilmastonmuutos tai kansallinen turvallisuus tai niille, joita hänen jatkuva valehtelunsa suututtaa.

Kaikki nämä ihmiset pettyivät eiliseen puheeseen. Jatkossa heitä on yhä vaikeampi vakuuttaa.

Vihamieliselle yleisölle puhuminen on yksi haastavimmista puheenpitotilanteista. Vaikka suurin osa live-yleisöstä oli Trumpin tukijoita, puheen todellinen yleisö koostui ensi sijassa kaikista USA:n 320 miljoonasta asukkaasta ja toiseksi maailman yli 7 miljardista asukkaasta. Sekä Yhdysvalloissa että maailmalla Trumpia tukee vähemmistö kansasta. Vain vajaa 20 prosenttia kansakunnasta (63 miljoonaa ihmistä) käveli äänestyskoppiin ja äänesti Trumpia.

Vihamielisen yleisön edessä puhuja ei usein edes yritä saada vastustajia puolelleen, koska se on vaikeaa. Menestystä tavoittelevan valtionpäämiehen pitää kuitenkin yrittää yhdistää kansakuntaa ja saada vastustajilta edes sympatiaa. Se auttaa hallitsijaa hänen tehtävässään.

Vaikutti kuitenkin siltä, että Trumpin puheen todellinen tavoite ei ollutkaan kansakunnan yhdistäminen vaan omien kannattajien kosiskelu ja tulevan politiikan perustelu.

Kannattajien kosiskelussa puhe ilmeisesti onnistui hyvin. Trump toisti samoja yksinkertaisia viestejä, jotka ovat toimineet aiemmin. Puhe sopi myös hyvin strategiaan, jossa Trump pyrkii ohittamaan puolueet ja median ja puhumaan suoraan kannattajilleen.

Trumpin tulevan politiikan perustelemisessa puhe ontui pahasti. Viesti ei mennyt perille kriittiselle kuulijalle. Puhe oli liian epälooginen ja liian kaukana totuudesta. Pitää olla aika upoksissa Trumpin maailmassa, jotta voi kuvitella kuulleensa järkeenkäyvän sanoman.

Korkean statuksen käyttö

Trumpin tyyli oli – kuten vaalitilaisuuksissa – puhdasta ylästatusta suhteessa läsnäolijoihin. Korkea status tarkoittaa dominoivaa käyttäytymistä suhteessa muihin ihmisiin. Se voi kertoa itsevarmuudesta tai ylimielisyydestä.

Korkean statuksen – ja Trumpin eilisen esiintymisen tunnusmerkkejä – ovat muun muassa seuraavat: ääni on matala ja puhe hidasta ja selkeää, pää ei liiku juuri ollenkaan, vähäeleinen ja vakava ilme, huulet ulospäin töröllään, otsa kurtussa ja silmät viiruina. Myös keho pysyi lähes paikallaan. Lähinnä vain kädet liikkuivat ja nekin pysyivät koko ajan kaukana puhujan päästä, tekivät isoja kontrolloituja liikkeitä ja välillä osoittelivat yleisöä sormella. Kämmenet olivat yleensä auki ja sormet harallaan.

Nämä statusilmaisun tekniikat ovat suoraan oppikirjasta, ja niitä opiskellaan teatterikouluissa.

Kun tähän lisätään puheessa usein esiintyvä aggressiivinen äänensävy, ilme ja viesti, tulee vaikutelma että puhuja korostaa itseään ja asettuu muiden yläpuolelle. Tyyli viestii autoritäärisyydestä, erityisesti, kun puhuja sanoo että ”There should be no fear. We are protected, and we will always be protected.”

Näin puhuu kaikkivoipa isähahmo, joka näkee muut alamaisinaan. Itse asiassa ”Minä suojelen teitä” -viesti on ristiriidassa amerikkalaisen individualismin, vapauden ihanteen ja kansalaisten aseenkanto-oikeuden kanssa.

Puheenpitäjät käyttävät yleensä suurimmaksi osaksi ylästatusta ja sitä myös suositellaan, mutta se ei saisi mennä överiksi. Hyvä esiintyjä osaa luontevasti vaihdella korkean ja matalan statuksen välillä.

Trumpin pukeutuminen natsasi edellä mainitun kanssa: musta puku ja takki sekä punainen solmio viestivät vallasta.

Puheen rakenne ja sisältö

Rakenne

Trump kertoi, että maan asiat ovat katastrofaalisessa tilassa, osoitti syylliset ja kertoi, että tulevaisuus on valoisa.

Rakenne oli selkeä. Trump puhui yksinkertaisin sanakääntein, ja sanoista oli helppo saada selvää koko puheen ajan. Hän käytti tehokkaasti taukoja, ja puheen lopetuksena oli vahva Let’s make America great again –osio, joka nostatti henkeä kannattajien keskuudessa. Puheessa oli kannattajiin vetoavia sloganeita ja jonkin verran hyvää kuvakieltä.

Toisaalta äänenkäyttö, puheen painotukset ja käsien liikkeet olivat aika tasapaksuja. Tasaista paukutusta alusta loppuun. Tämä vei tehoa puhujan lausumilta sanoilta.

Esimerkki: kun puheen lukee kirjoitettuna, siitä löytyy kohtia, jotka näyttävät pyrkivän jakautuneen kansakunnan yhdistämiseen. Trump puhui solidaarisuudesta, haavojen parantamisesta, ”America is united”, ”We must debate our disagreements honestly”, ”…there is no room for prejudice”, ”…olimme sitten mustia, ruskeita tai valkoisia…” jne. Kuitenkin nämä kaikki ilmaisut tuntuvat hukkuvan vaikutelmaan, että puhuja ei korosta niitä ja lisäksi tuntuu kommunikoivan aggressiivisesti.

Tässä kohtaa tulee mieleen vanha sanonta: ”What you are speaks so loudly that I cannot hear what you say”.

Sisältö

Puheen rakenteen toimimattomuuden toinen suuri syy oli sen sisällössä.

Trumpin kuvaus maan huonosta tilasta oli pitkälti valheellinen ja epäuskottava suurimmalle osalle kuulijoista. Yhdysvaltain talous, teollisuus, työllisyys, rikollisuus tai armeija eivät ole siinä katastrofaalisessa jamassa mitä Trump väitti. Nämä väitteet yksin riittäisivät viemään uskottavuuden suurimmalta osalta puhujia. Viesti upposi varmasti moniin Trumpin kannattajiin, mutta muu yleisö sai vain lisävahvistusta Trumpiin kohdistuville epäilyksilleen.

Trump kertoi myös, kenen syytä ongelmat ovat eli ketkä ovat vihollisia: poliitikot ja ulkomaat. Ulkomaat kattavat tässä sekä toiset valtiot että ulkomaiset yritykset ja ihmiset, olivat he sitten maahanmuuttajia, ulkomaisten yritysten työntekijöitä tai terroristeja.

Trump siis myy yhä ajatusta, ettei hän itse edes presidenttinä olisi poliitikko.

On myös mielenkiintoista huomata, kuka puuttui puheessa vihollisten listalta: oman maan rikkaat.

Trumpin kansallista etua ja eristäytymistä korostava puhe on irrallaan todellisuudesta. Valtiot eivät voi eristäytyä toisistaan, ei edes Pohjois-Korea. Monet yksittäisten valtioiden suurimmista ongelmista ja uhista ovat ratkaistavissa vain kansainvälisellä yhteistyöllä.

Puheessa jäi kokonaan mainitsematta esimerkiksi ilmastonmuutos, joka on USA:lle (ja maailmalle) huomattavasti isompi haaste kuin ainoa Trumpin mainitsema kansainvälistä yhteistyötä vaativa ongelma eli ääri-islamistien terrorismi. Kriittinen kuulija ihmettelee, miksi ääri-islamistien terrorismi olisi maailmasta eristäytyvälle USA:lle ykkösasia, koska vuoden 2001 jälkeen maassa ei ole nähty merkittävää terrorismia eikä sen kasvusta näy merkkejä.

Trumpin viesti muille maille oli uhkaava. America first –iskulause on omituinen, koska tähänkin asti kaikille lienee ollut selvää, että Yhdysvallat aivan kuten kaikki muutkin maat ajaa ensi sijassa omaa etuaan. Tässäkin puhujan tavoite on selkeästi vain kosiskella kannattajiaan, ei laajempaa yleisöä.

Paradoksaalisesti ensimmäinen voittaja on Kiina, jonka vaikutusvalta Aasiassa kasvaa Trumpin torpattua USA:n ja Aasian vapaakauppasopimuksen. Vastaavasti USA:n vaikutusvalta pienenee.

Ja yhä absurdimmaksi menee: “January 20, 2017, will be remembered as the day the people became the rulers of this nation again”. Miljonääreistä ja miljardööreistä koostuva porukka on todennäköisesti USA:n historian kauimpana keskivertokansalaisesta oleva hallinto.

Trumpin viesti on ymmärrettävissä sitä kautta, että monet ”unohdettuun kansaan” kuuluvat tuntevat Trumpin edustavan heitä. Siksi hän käytti puheessa termiä ”me” puhuessaan itsestään ja rakennemuutoksesta kärsineistä kansalaisista.

Suomessa olisi aika surrealistista, jos vuorineuvos menisi Kontulan ostarille pitämään puhetta me-muodossa.

Lopuksi: puheen arvioijan vaikea tehtävä

Trumpin puhetta ei ole helppo arvioida, koska jokaisella kuulijalla on hänestä vahva ennakkokäsitys. Kuitenkin puhetta pitäisi yrittää arvioida objektiivisesti.

Sekä puhujana että puheen arvioijana olen oppinut, että jokainen palaute on vain yksittäisen ihmisen arvio ja siksi sitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Olen nähnyt, miten kokeneidenkin palautteenantajien arviot samasta puheesta vaihtelevat paljon.

Toisaalta silloin, kun rakentavista ja vilpittömästi tehdyistä arvioista saa toistuvasti samaa palautetta, palautteessa on luultavasti perää. Tämä pätee sekä puhujan saamiin kehuihin että kehitysehdotuksiin.

Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle, osa 2

Kun kesäkuussa 1944 Mannerheim päätteli yhden komentajistaan sopimattomaksi tehtäväänsä, marsalkka vaihtoi komentajan heti. On vaikea kuvitella kriittisempää tilannetta kuin Kannaksen suurhyökkäys.

Aamun Hesari kuitenkin kirjoittaa Länsimetron katastrofista, että “keskitytään ensin projektin onnistumiseen ja etsitään syylliset myöhemmin”. Tätä kannattivat myös jotkut poliitikot maanantaina Espoon valtuustossa.

metro2-large

Proto credit: delta_avi_delta (flickr.com, creative commons license)

Mannerheim olisi ihmeissään.

Hesari tarkoitti varmasti hyvää. Ehkä myös asiaa ehdottaneet poliitikot. Onhan ”onnistumiseen keskittymisen” ajatus ensi silmäyksellä hyvää ratkaisukeskeistä johtamista.

Tässä tapauksessa ehdotus ei kuitenkaan edistä ratkaisua, vaan estää sitä.

Projektin onnistumiseen keskittyminen ja joidenkin henkilöiden vaihtaminen eivät ole ristiriidassa keskenään. Päinvastoin, ne ovat sama asia.

Projekti on nyt puoliksi halvaantunut

Länsimetro-projektin työskentely on nimittäin nyt vähintään puolihalvaantuneessa tilassa. Kun projektiin osallistuville selvisi, että ongelmat paljastuvat, jokaisen työntekijän prioriteetit muuttuivat.

Tällä hetkellä jokaisen projektiin osallistuvan tärkein tavoite on turvata oma asemansa. Projektin kokonaisetu ei ole enää kenenkään ykkösprioriteetti.

Mahdollisia omia virheitä yritetään peitellä ja vähätellä. Pyritään osoittamaan virheiden tapahtuneen muualla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisessa mukana olevassa organisaatiossa on annettu ohjeet, kuka saa puhua, mitä ja kenelle. Jokainen organisaatio on päättänyt, mikä on sen versio totuudesta.

Omaa versiota nakertavaa tietoa ei kommunikoida tai sitä muutetaan kuulostamaan sopivammalta. Englanniksi tällaista vaihetta projektissa kutsutaan joskus nimellä ”run for cover”.

Tämä kuluttaa valtavasti projektin energiaa, vähentää läpinäkyvyyttä entisestään ja vie aikaa tuottavalta työltä.

Ei vain Länsimetron ongelma

Näin tapahtuu missä tahansa isossa monen toimijan projektissa, joka menee pieleen.

Kun ottaa huomioon, että Länsimetro on jo vuosia ollut megaluokan katastrofi budjetinylityksineen, lyhennettyine junineen ja automaatiosotkuineen, voi päätellä, että projektissa on jo pitkään harrastettu edellä kuvattua viestinnän rajoittamista ja muuntelua.

Ja nyt joku ihmettelee, miksei meille kerrottu projektin ongelmista?

Sama kyräily rampauttaa projektia loppuun asti ellei tilannetta korjata.

Tieto on saatavilla, kun vain osaa kysyä

Projektin sisällä on kyllä hyvin tiedossa, mitä siellä on mennyt pieleen. Samoin projektin sisällä tiedetään ne henkilöt ja organisaatiot, jotka eivät syystä tai toisesta kykene suoriutumaan tehtävistään. Näiden tietojen kaivaminen ei vaadi vuosien oikeusprosessia, vaan riittävät faktat projektin saamiseksi maaliin ovat selvitettävissä varsin nopeasti.

Päävastuu projektin onnistumisesta lienee Länsimetro Oy:llä, joka vastaa metron rakentamisesta. Mediatietojen perusteella organisaation johto on epäonnistunut ainakin siinä, ettei sillä joko ole ollut tietoa projektin tilanteesta tai sitten johto ei ole kertonut sitä asianmukaisesti eteenpäin.

Tämä ja projektin viime hetken myöhästyminen aiheuttavat niin suuret vahingot, että Länsimetron johto vaihtunee pian.

Henkilövaihdoksia saattaa tapahtua myös projektipäällikkötasolla. Tosin mediatiedoista ei ole käynyt ilmi, onko hankkeella yhtä – siis nimenomaan yhtä eikä viittä tai kymmentä – nimettyä henkilöä, joka pyörittää koko show’ta. Tämän tiedon puuttuminen on erikoista.

Hesarin analyysi on oikeassa siinä, että poliittinen päätöksenteko toimii tällaisessa tilanteessa tuskallisen hitaasti. Poliittiset päätöksentekijät ovat demokratiassa lähtökohtaisesti keskenään eri mieltä.

Toimintaa, nyt!

Länsimetro kaipaa katastrofin syiden selvittämistä nyt eikä ensi vuonna. Vain kunnon tuuletus voi tuoda hankkeeseen tehokkaan tekemisen meiningin.

P.S. Miten muuten Kannaksella kävi? Onnistuttiin. Hyökkäys saatiin pysäytettyä.

P.S.2: Edellinen postaus Länsimetrosta löytyy täältä.

Lisäys 15.6.2016 klo 16.40: Hankkeen toistaiseksi pahin mediassa raportoitu moka näyttäisi olevan, että Länsimetro Oy on ulkoistanut tärkeimmän tehtävänsä eli projektin johtamisen ja jättäytynyt loitommalle lukemaan statusraportteja. Tämä Rakennuslehden artikkeli selittää Länsimetron epäonnistumista paremmin kuin mikään muu tähän asti mediassa näkemistäni.

Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle

Kirjoitan Länsimetrosta, koska hankkeen luokaton hoito hankaloittaa suoraan minun ja kymmenien tuhansien muiden kanssamatkustajien elämää. Ja kukkaroa. Tiedän myös jotain projektinhallinnasta isoissa hankkeissa.

Eilen, vain kaksi kuukautta ennen ilmoitettua liikenteen käynnistymistä, HSL tiedotti saaneensa juuri selville Länsimetron myöhästyvän usealla kuukaudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi tiedotettiin, että metron käynnistymiseen liittyvät heikennykset bussiliikenteessä toteutetaan kuitenkin alkuperäisessä aikataulussa elokuun puolivälissä.

Eli ei metroa, mutta bussiyhteydet huononevat. Ei hyvää päivää!

Mitä ihmettä on tapahtunut?

En tiedä hankkeen yksityiskohtia, mutta on helppo tehdä arvauksia ihan yleisen elämänkokemuksen sekä projektihallinnan lainalaisuuksien perusteella.

Tiesikö HSL projektin myöhästymisestä ennen eilistä ja olisiko bussipaniikki ollut vältettävissä?

Mietitään seuraavia isoille projekteille tyypillisiä asioita. Ehkä ne auttavat ymmärtämään Länsimetron tilannetta:

Projektien aikataulutus

Monimutkaisissa projekteissa tulee aina yllätyksiä. Siksi ne eivät ole oikeasti yllätyksiä. Yleensä projektin aikatauluun lisätään noin 10-20% ylimääräistä yllätysten varalta.

Tästä huolimatta projektit aikataulutetaan usein tahallaan ylioptimistisesti. Projektin toimittaja tekee sen voittaakseen tarjouskilpailun. Projektin asiakas tekee sen, jotta hanketta vetävä yksikkö näyttäisi hyvältä ja saisi hankkeen hyväksyttyä johtotasolla.

Samasta syystä myös kustannukset arvioidaan usein alakanttiin.

Ylläolevasta seuraa, että usein kaikki projektiin osallistuvat tietävät jo ennen projektin alkua, että sekä aikataulu että budjetti tulevat paukkumaan. Kuitenkin viimeiseen asti teeskennellään kaiken olevan hyvin.

Miksi? Koska näin projektiin osallistujat voivat antaa hyvän kuvan toiminnastaan ja edistävät uramahdollisuuksiaan, jos työpaikka vaihtuu pitkän projektin kestäessä.

Samoin se edistää projektin toimittajan bisnestä, koska viime hetkellä ilmoitetut ongelmat jättävät asiakkaalle vähän vaihtoehtoja.

Asiakkaan puolella taas raportit projektin hienosta edistymisestä ehkäisevät sisäistä kritiikkiä ja torjuvat ehdotuksia vaihtoehtoisista ratkaisuista.

Projektien loppuvaiheesta

Ison ja monimutkaisen projektin loppuvaiheessa on aina kova kiire. Yleensä aikataulusta ollaan jäljessä ja projektipäälliköllä on pitkä lista isoja ja pieniä ongelmia, jotka pitää ratkaista. Tehdään pitkää päivää ja pitsaa ja kokista kuluu.

Usein johto on ilmoittanut, että myöhästymistä ei sallita, joten senkin vuoksi huonoja uutisia pantataan viimeiseen asti. Joskus projektin toimittaja pimittää ongelmia asiakkaalta siinä toivossa, ettei asiakas huomaa niitä.

Kuitenkin asiakas on projektissa yleensä niin tiiviisti mukana, että se on hyvin perillä haasteista sekä niistäkin riskeistä, jotka saattavat toteutua viime hetkellä.

Jos asiakas ei osallistu kriittiseen projektiin lähietäisyydeltä ja valvo sen etenemistä, asiakas tekee vakavan virheen. Se on esimerkiksi yksi suurimpia syitä siihen, että meillä on maa täynnä hometaloja.

On hyvin harvinaista, että kaksi kuukautta ennen monivuotisen projektin loppua tulee aivan puskista yllätys, joka viivyttää projektia useilla kuukausilla.

On paljon todennäköisempää, että viivästys on ollut jo pitkään projektin tiedossa, mahdollisesti hyvinkin laajasti. Yleensä tällainen yllätys on kuvattu mahdollisena riskinä jo projektin suunnitteluvaiheessa.

On myös todennäköistä, että jos tiedotetaan usean kuukauden myöhästymisestä eikä kyetä antamaan korjattua aikataulua, projekti tulee myöhästymään huomattavasti enemmän kuin ”kuukausia”.

Kriisiviestinnän perussääntö on kertoa kaikki huonot uutiset kerralla ja mitään peittelemättä. Todellisuudessa uutiset kuitenkin kerrotaan usein tipoittain, koska kantti ei riitä ja toivotaan, että edes osa noloista yksityiskohdista saataisiin pidettyä piilossa.

Tämä on isoihin projekteihin liittyvää universaalia dynamiikkaa eikä välttämättä lainkaan päde Länsimetrohankkeeseen. Mutta saattaa stimuloida ajattelua.

Käytettävissä olevan tiedon perusteella veikkaisin, että Länsimetron käynnistys viivästyy vähintään 6-12 kuukautta, pahimmillaan enemmän. Tämä perustuu omaan kokemukseeni muista projekteista.

Eilisillan Hesarin uutisen mukaan HSL alkoi lähestyä bussifirmoja viime kuussa metron myöhästymisen varalta toukokuussa. Jos tämä on totta, niin hyvä että varautuminen oli jo aloitettu.

Tosin reaktion ajoitus viittaisi kyseessä olevan myöhästynyt reagointi vuosia sitten ennakoitavissa olleeseen riskiin – siinä vaiheessa kun niin sanotusti paskat on jo housussa. Asian hoitaminen ajoissa olisi luultavasti estänyt nyt syntyneen bussipaniikin ja lisäkustannukset.

Bussiliikenteen kohtalo: hyviä uutisia, meillä on ratkaisu!

On outoa, että HSL:n toimitusjohtaja nyt sanoo tiedotteessa, ettei bussiliikenne jatku nykyisessä laajuudessa elokuun puolivälin jälkeen. Vetoaminen sopimuksiin kuulostaa erikoiselta.

Moni liikennöitsijä ajaa bussivuorot mielellään. Se toki maksaa enemmän verrattuna siihen, että tarvittavat ehdot olisi laitettu sopimuksiin jo alun alkaen.

Nykyiset bussit kulkee kunhan vaan sopimukset neuvotellaan. Ihan rutiiniduunia. Tarjokkaita luulisi löytyvän, koska paikallinen bussiliikenne on vapautettu kilpailulle. HSL:llä on isona toimijana neuvotteluvaltaa.

Ongelmaan on siis ratkaisu. Tämä on se hyvä uutinen.

Hesari tosin olettaa tänään, että asiassa käy näin: ”Asukkaat saavat körötellä liityntäbusseilla metroasemien tienoille ja jatkaa sieltä väliaikaisilla bussilinjoilla Helsinkiin.”

En usko. Me Helsingin ja Espoon asukkaat emme suostu siihen. Olen sen verran optimisti, että luotan suunnittelijoiden jo hylänneen kyseisen vaihtoehdon.

Kenen on vastuu?

Nykyään on muotia syyttää virkamiehiä kaikesta.

Vaikka HSL näyttää mediatietojen perusteella olevan harvinaisen pihalla itselleen kriittisestä projektista, isoin sylttytehdas on todennäköisesti muualla.

Ongelmista tiedottanut HSL sai eilen pahinta kyytiä vain siksi että viestintuoja ammutaan ensin.

Projekteihin pätee sama sääntö kuin muuhunkin kaupankäyntiin: ensisijainen vastuu ostetun projektin toimittamisesta – lopputuloksen laatu, samoin kuin sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa pysyminen – on myyjällä. Ei asiakkaalla.

Projektin toimittajan tulee tehdä mitä lupaa, kunhan asiakas myös tekee itselleen sovitut projektin tehtävät.

Toki fiksu asiakas pyrkii varmistamaan, että toimittaja pitää lupauksensa, esimerkiksi sopimussakoilla.

Jos asiakas tekee huonon sopimuksen, moni toimittaja käyttää sitä hyväkseen ja esimerkiksi saattaa tahallaan antaa projektin myöhästyä, laittaen paukkunsa toiseen projektiin missä sanktiot epäonnistumisesta ovat suuremmat.

En tässä ja nyt vaadi kenenkään päätä vadille Länsimetroprojektissa.

Mutta helsinkiläisenä veronmaksajana vaadin, että sitten kun liikenteen sujuvuus on varmistettu, selvitetään pohjia myöten kaikkien osapuolten toiminta. Joku seuraus tästä sirkuksesta on oltava.

Ehkä sitä kautta voimme parantaa tulevien projektien onnistumista ja samalla säästää aika paljon rahaa.

Lopuksi

Sinä poliitikko: Vuoden 2017 kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta. En tiedä onko Länsimetro toiminnassa vielä silloin, mutta kymmenessä kuukaudessa ehdit näyttää puheiden lisäksi myös konkreettisia tekoja Länsimetron suhteen. Kiitos. Muistan tekosi talven loskakeleillä.

Onko jumala kääntänyt selkänsä Brasilialle?

Talouselämä-lehti julkaisi perjantaina kirja-arvostelun Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen Brasilia-nimisestä kirjasta.

Corcovado-2

 

Artikkeli oli hyvin kirjoitettu, mutta se kertoo maasta, jota ei ole enää olemassa.

Ainakaan lehden lukijoiden näkökulmasta, eli talouden ja bisnesmahdollisuuksien osalta.

Siksi päätin vähän päivittää kirja-arvostelun tietoja. Aihe kiinnostaa minua, koska olen asunut Etelä-Amerikassa ja seuraan mantereen asioita aktiivisesti.

Seuraavassa kolme kysymystä ja vastausta.

1. Ovatko suomalaiset yritykset ”kuten Vaisala, löytämässä Brasilian jättimäisten hankkeiden äärelle”?

Eivät ole. Tämä oli tilanne muutama vuosi takaperin. Tällä hetkellä yleiskuva on, että sen paremmin kotimaiset kuin ulkomaiset pelurit eivät uskalla investoida Brasiliaan.

Mitä Vaisalaan tulee, se on tehnyt kauppaa Brasiliassa jo kymmeniä vuosia. Vaisalalla oli siellä paikallista tuotantoa vuoteen 2012 asti, mutta se lopetettiin tilanteen heikennyttyä. Lähivuosien odotukset ovat maan tilanteen vuoksi vähemmän ruusuisia.

2. Miten Brasilian taloudessa ja politiikassa menee tällä hetkellä?

Presidentti pantiin viralta korruptiotutkinnan ajaksi ja hänen sijaisensa on epäiltynä maan historian suurimmassa korruptioskandaalissa. Suurin osa kansanedustajista on joko epäiltynä tai jo tuomittu.

Kaiken huipuksi presidentin syrjäyttämisen motiiviksi epäillään pyrkimystä keskeyttää hänen kilpailijoihinsa kohdistuva korruptiotutkinta, minkä vuoksi jotkut puhuvat myös peitellystä vallankaappauksesta.

Latinalaisessa Amerikassa on toki vahva korruptioperinne, mutta tämän päivän Brasilia on ihan omassa luokassaan. Brasilian öljybuumi oli ehkä liian suuri houkutus olla vetämättä välistä tavallista enemmän. Moni lienee ajatellut, että näin hyvä tilaisuus tulee vain kerran elämässä.

Esimerkkinä skandaalin suuruudesta yksi valtio-omisteisen öljy-yhtiö Petrobrasin johtaja ehdotti korruptiotutkijoille diiliä, jossa hän suostuisi palauttamaan 100 miljoonaa dollaria saamiaan lahjusrahoja syytesuojaa vastaan.

Tuntemani saopaulolainen talouden asiantuntija kommentoi tämän hetken tilannetta näin: ”Things here are really hard to follow, even for local experts. Most of the time it seems surreal… But there is hope, for the impeachment of the president is going on fine – I hope it will be over in August.”

Pankkiiriliikkeiden rahastonhoitajat ovat yleensä viran puolesta optimisteja. Helsingin Ekonomien tilaisuudessa tällä viikolla Brasiliasta esitelmöinyt FIM Varainhoidon rahastonhoitaja Kuldar Rahuorg kuitenkin kertoi yrittäneensä kaksi päivää keksiä Brasiliasta edes jotain positiivista sanottavaa.

Lähes ainoa positiivinen viesti oli, että korruptioskandaalin tutkinta etenee yllättävän hyvin. Ei nimittäin olisi harvinaista, että tässä vaiheessa koko tutkinta samoin kuin sitä johtava tuomari olisi kuopattu.

Koko tarina kuulostaa vähän samalta kuin Italian suuret mafiaoikeudenkäynnit 1980-luvulla, sillä erotuksella että Brasiliassa syytettyjen penkillä ovat mafiosojen sijasta poliitikot.

Suomalaisilla yrityksillä ei Rahuorgin mielestä juuri nyt ole tarvetta kiirehtiä Brasiliaan.

3. Onko jumala kääntänyt selkänsä Brasilialle?

Ehkä, mutta todennäköisesti vain tilapäisesti. Pidemmällä aikavälillä Brasilia on ilman muuta tärkeä ja houkutteleva maa suomalaisille yrityksille. Se on yksi maailman avainmarkkinoista.

Suomalainen metsäteollisuus ja joukko muiden alojen yrityksiä on hyvin etabloitunut Brasiliaan. Lisäksi Brasilia on tälläkin hetkellä erinomainen markkina ohjelmistoyrityksille, kuten pelitaloille.

Lopuksi

En epäile, etteikö Mannerin ja Teivaisen kirja olisi erinomainen, ja odotan pääseväni lukemaan sen pian. Eikä tietysti kirja-arvosteluakaan voi kovasti moittia siitä, että se keskittyy lähinnä vain kyseisen kirjan ruotimiseen.

Itse olisin kuitenkin kommentoinut enemmän sitä, miten Brasilian tilanne on kehittynyt kirjan kirjoittamisen jälkeen.

P.S. Talouden suhdanteista riippumatta suosittelen Brasiliaa erinomaisena matkakohteena, jossa on muun muassa hyvä ilmasto ja ruoka sekä ystävälliset ihmiset. Muutama vuosi sitten Brasilia oli lattarien mittapuulla kallis maa, mutta valuutan devalvoituminen lienee helpottanut tilannetta turistin näkökulmasta.