Kuningatar Elisabetin kuoltua monet miettivät, onko Britannian monarkialla tulevaisuutta.

Kuningatar on nyt haudattu, pöly on laskeutunut. Joulupäivänä kuningas Charles sai tilaisuuden näyttää, miltä monarkia näyttää hänen käsissään.
Puheen tavoitteet?
Charlesin tavoitteena on luullakseni taata monarkian jatkuminen ja asemoida itsensä Britannian monarkian jatkumoon. Uskon, että nuo olivat tämänkin puheen tavoitteet.
Miten Charles onnistui?
Ensinnäkin puhe oli selkeä, helppo kuunnella ja mukavan lyhyt kenen tahansa kuunnella.
Charles pyrki puheen tavoitteisiin mielestäni kolmella keinolla. Hän:
- Asemoi itsensä uusimmaksi hallitsijaksi pitkässä ketjussa
- Osoitti inhimillisyyttä
- Osoitti arvokkuutta
Tunteet ja myötäeläminen
Joulupuheen teema oli myötäeläminen.
Charles puhui äitinsä poismenosta ja tämän muistosta, sekä oman perheensä että kansakunnan näkökulmasta, ja kytki perheenjäsenen kuoleman joulun aikaan. Hän sanoi, että me kaikki muistamme edesmenneitä läheisiä erityisesti joulua viettäessä.
Tämä oli puheen tunteisiin vetoava kohta. Olit kuningas tai kadunlakaisija, muistat yhteiset hetket edesmenneiden läheisten kanssa erityisesti joulunpyhinä. Charles asettui kansalaisten tasolle, inhimillisti itsensä ja loi yhteyden kuulijoihinsa.
Minulta kysytään usein, miten puhuja luo yhteyden yleisöönsä. Yllä oleva esimerkki on yksi hyvä keino: puhu yhteisistä kokemuksista ja tunteista.
Perinteet ja kansan yhdistäminen
Joulusta ja sen perinteistä puhuminen sopii muutenkin kuninkaan puheeseen. Mitäpä muuta koko monarkia on kuin perinne.
Yksi monarkian tehtävä ja oikeutuksen lähde on se, että se parhaimmillaan yhdistää kansaa. Siksi Charles puhui paitsi kirkosta myös moskeijoista ja temppeleistä.
Myötäelämisen teeman hengessä Charles puhui myös meitä kaikkia yhdistävästä halusta auttaa ja tukea toisiamme. Samassa hengessä hän myös osoitti empatiaa kaikkia niitä kohtaan, jotka kärsivät näinä vaikeina aikoina.
Kunnian antaminen muille kuin itselle
Oman hännän nostamisen sijasta hän kiitti erityisesti niitä vaativien töiden tekijöitä, jotka auttavat kanssaihmisiään, kuten terveydenhuollon ja asevoimien ammattilaisia.
Ikuinen valo vertauskuvana
Kuningas päätti puheensa vanhassa joululaulussa mainittuun ikuiseen valoon, jonka hän oli maininnut jo puheen alussa.
Ikuinen valo kuvastaa puheessa monta asiaa: toivoa, onnellisuutta ja jatkuvuutta. Samoin se symboloi joulua valon juhlana ja Jeesus-lasta, ja ehkäpä myös monarkiaa ja edesmenneen kuningattaren muistoa. Tuon monimerkityksisyyden takia ikuinen valo tuntuu luontevalta valinnalta puheessa käytettäväksi vertauskuvaksi.
Onnittelut Charlesille ja hänen puheenkirjoittajalleen, ja onnellista uutta vuotta Britanniaan.
Mitä voimme oppia tästä puheesta?
- Ole oma itsesi. Charles ei yrittänyt matkia äitiään, vaan piti itsensä näköisen puheen.
- Jopa kuningas pystyy puheessa luomaan yhteyden tavalliseen kansalaiseen. Sinäkin pystyt.
- Älä kehu puheessa itseäsi, vaan muita. Jätä puhujan kehuminen yleisölle.
Mitä itse ajattelit puheesta, samaa vai eri mieltä? Katso puhe täältä.