Tag Archives: mobiilisovellus

Konservatiivi vai liberaali? Amerikkalaiset mobiilisovellukset ottavat mallia Suomesta

Aamun uutiset kertoivat eilen, että USA:ssa on mobiilisovelluksia, jotka auttavat tekemään ideologisesti oikeita ostopäätöksiä.

Voit valita asioitko konservatiivisessa vai liberaalissa kaupassa tai kahvilassa. Ostopäätöksillä voi tukea esimerkiksi aseiden tai abortin kannattajia tai vastustajia.

Katukuva Helsingistä vuodelta 1968. Kuva: Wikipedia, Szilas.

Katukuva Helsingistä vuodelta 1968. Kuva: Wikipedia, Szilas.

Jutun luettuani ajattelin ensin, että USA on jakautumassa yhä pahemmin. Sitten muistin, että Suomessa ideologisesti jakautunut liiketoiminta oli arkipäivää vielä vähän aikaa sitten.

1990-luvun lamaan asti Suomen vasemmisto osti ruokansa E-myymälästä tai Elannosta. Vasemmistolla oli myös oma ravintola- ja hotellibisnes.

Sturenkadulla oli aikoinaan yökerho nimeltä Circus Maximus. Kerran meinasimme mennä sinne porukalla, mutta päädyimme muualle, koska yksi kavereista ei suostunut kantamaan rahojaan vasemmistolaiseen ravintolaan.

Vasemmiston pankkitilit olivat STS:ssä (Suomen Työväen Säästöpankki) ja vakuutukset Kansassa. Asunto oli mieluiten rakennusliike Hakan rakentama. Bensa ostettiin Neuvostoliiton omistamasta Teboilista, joka tunnettiin myös nimellä toveribensiini.

Vasemmisto luki omissa kuplissaan Suomen Sosialidemokraattia, Kansan Uutisia tai Tiedonantajaa. TV ja radio olivat Yleisradion monopoleja ja sosiaalista mediaa ei ollut vielä keksitty.

Väitetään, että urheilu yhdistää kansaa. Katin kontit. Jopa urheilussa oli kaksinkertaiset rakenteet. Vasemmistolla oli omat urheiluseuransa, jotka kuuluivat Työväen Urheiluliittoon (TUL).

Asuessani lapsena Vuosaaressa omassa kaveripiirissäni oli itsestään selvää, että urheilua harrastettiin Vuosaaren Viikingeissä eikä TUL:iin kuuluvassa Vuosaaren Kisassa. Yksi luokkakaverini oli Kisassa. En ymmärtänyt sitä.

Lapset oli muissakin harrastuksissa jaettu ideologian mukaan. Vasemmiston lapset eivät olleet partiossa vaan pioneereissa. Vaimoni olisi lapsena liittynyt pioneereihin päiväkotikaverinsa kanssa, mutta kotona kerrottiin ettei se käy.

Olisikohan vastaava bisneksen polarisaatio mahdollista Amerikassa?

En sijoittaisi rahojani Ylen jutussa kuvattuun amerikkalaiseen 2ndVote-sovellukseen.

En vain yrityksen vastenmielisen arvomaailman takia, vaan myös siksi, että firma ei ajattele riittävän isosti. Se tavoittelee vain 5-6 miljoonaa käyttäjää maassa, jossa noin puolet 320-miljoonaisesta kansasta kannattaa republikaaneja. Sijoittajat uskovat harvoin yrityksiin, joilta puuttuu kunnianhimoa.

Vuoden kännykkäsovellus on… Valopilkku!

Kuva: blindangle.com

En uskoisi tätä tarinaa ellen olisi nähnyt omin silmin.

Tavallisen taksin voi nyt tilata Suomessa kännykkäsovelluksella. En puhu Uberista, vaan perinteisten taksien omasta Valopilkku-sovelluksesta.

Se ei ainoastaan toimi, vaan verrattuna aiempiin tilaustapoihin se toimii kuin unelma. Ja taksin tilaus on vieläpä ilmaista.

En olisi odottanut näkeväni toistaiseksi parasta suomalaista kännykkäsovellusta taksikeskukselta.

Tiedäthän, monopoli, joka jonotutti ihmisiä puhelimessa ja veloitti puhelusta maltaita. Jos taksi ei tullut 10 minuutin kuluessa tilauksesta, sait soittaa uudestaan 10 minuutin välein, kunnes olit missannut lentosi, palaverisi tai jotain vastaavaa. Lyhyesti sanottuna, palvelu helvetistä.

Muutama vuosi sitten lanseerattu SMS-tilaus oli tiikerinloikka eteenpäin.

Viimeiset pari viikkoa taksin on voinut tilata kännykkäsovelluksella. Kuulin siitä taksikuskilta ja päätin kokeilla.

Tässä syyt, miksi ihastuin Valopilkku-sovellukseen välittömästi:

  1. Sovellus toimii ja tekee sen mitä lupaa.
  2. Tilaaminen on helppoa.
  3. Tilaaminen ei maksa mitään.
  4. Sovellus tiesi missä olin, joten osoitetta ei tarvinnut näpytellä erikseen.
  5. Tilaus vaati vain pari klikkausta.
  6. Taksi löytyi alle minuutissa. Sovellus ilmoitti saman tien taksin numeron ja arvioidun saapumisajan minuutin tarkkuudella. Taksi tuli luvatulla minuutilla.
  7. Kun taksi oli oven takana, sovellus ilmoitti senkin. Ei tarvinnut kurkkia ikkunasta ulos.

Uber on saanut kilpailijan.

Kännykkäsovellus ei pärjää Uberin vastaavalle, mutta ei tässä vaiheessa tarvitsekaan. Se on ensimmäinen versio ja jos siitä olisi ensirykäisyllä tehty täydellinen, se ei olisi vielä valmis.

Ainoa nopeasti korjattava iso puute on, että 30 sentin aktivointimaksu estää sovelluksen käyttöönoton ainakin osalla työsuhdekännyköitä.

Valopilkku aloitti huhtikuussa, ensimmäiseksi Tampereella. Pääkaupunkiseudulle se tuli toukokuun loppupuolella. Taksiliitto ilmoittaa tavoitteeksi kattaa koko maan vuoden loppuun mennessä.

Yllätyin myös siitä, että sovelluksen kehittäjät ovat ainakin minulle tuntemattomia pieniä firmoja. Vilpittömät onnittelut Taiste ja Blindangle!

Tästä lähtien en enää tilaa taksia soittamalla tai tekstarilla.

Onko muuten joku muukin ihmetellyt sitä, että Suomessa parasta palvelua tuntuu saavan monopoliasemassa olevilta putiikeilta?

Jos Taksiliitolla on Suomen paras mobiilisovellus, niin Veikkauksella on paras nettikauppa. Kivijalkamyymälöistä ylivoimaisesti parasta palvelua saa Alkossa. Nettipalvelujen eliittiin taas kuuluvat kirjaston www.helmet.fi, verovirasto ja ehkä myös Kela.