
Eilen illalla minulla oli ilo ja kunnia juontaa tilaisuus, jossa puhui Suomen ykkösasiantuntija, kun aiheena on tulevaisuuden sodankäynti. Eversti evp Jyri Kosola on tekniikan ja sotatieteiden tohtori sekä Puolustusvoimien pitkäaikainen tutkimusjohtaja, joka visioi Ukrainassa nyt nähtävät sodankäyntimenetelmät jo 20 vuotta sitten.
Kosola on mahdollisesti paras suomalainen tulevaisuuden sodankäynnin asiantuntija.
Kosolan tuore kirja Koneiden sota: droonien läpimurto ja vallankumous, Docendo, 2026, on myös aivan mainiota luettavaa, enkä ole lainkaan yllättynyt, että se ilmestynee myös englanniksi. Kirja on minusta laadukkaampaa tekstiä kuin mitä Yhdysvalloista tai Briteistä löytyy.
Kosola ei muuten ole vain tekniikan ja sotahommien asiantuntija, vaan laajasti sivistynyt kaveri ja mainio keskustelukumppani, joka tuntee syvällisesti myös ihmistieteitä.
Toinen ilonaihe oli valtavan kiinnostunut, motivoitunut ja runsaslukuinen yleisö, jolta kysymykset eivät tahtoneet loppua kesken.
Kolmas ilonaihe oli saumattomasti toiminut tilaisuuden järjestäjäporukka Antti Puhakan johdolla, ja Helsingin Pelastuslaitos, joka Tomi Raskin persoonassa muun hyvän lisäksi tarjosi syvällä maan alla sijaitsevat puitteet tapahtumalle. Ja monet muut, jotka auttoivat.
Neljäs ilonaihe oli se, että paikalla ollut everstiluutnantti Vesa Sundqvist antoi vedostani vuolaat kehut, ja ensimmäistä kertaa elämässäni todistin tilanteen, jossa everstiluutnantti tarjoutui kantamaan alikessun runsaita kamoja (PA-laitteet) ja vieläpä nuoremmakseen tarjosi kyydin kotiovelle asti hauskojen turinoiden kera. 😀
Eilisessä tilaisuudessa ei rakennettu vain osaamista vaan myös yhteishenkeä. Se on tämän maan puolustuksen selkäranka. Vain yhtenäinen kansa pärjää, jos tulee kova paikka.
