Tag Archives: vastuullisuus

Miten yritys voi toimia vastuullisesti ja torjua vihapuhetta?

Vainon kohde tarvitsee aina tukea.

Muutama vuosi sitten tekstiileistään tunnettu Finlayson joutui vihapuheen kohteeksi. Silloinen toimitusjohtaja Jukka Kurttila sai tappouhkauksia ja yrityksen pääkonttorin ovea alettiin pitää lukittuna, koska yritys erottautui tasa-arvon edistäjänä.

Vihapuhe kiinnostaa minua siksi, että valmennan puhujia. Kun kerran työkseni autan ihmisiä saamaan äänensä kuuluviin, on luontevaa auttaa myös niitä, joiden ääni yritetään vaientaa.

Vastuullinen organisaatio joutuu helposti vihapuheen kohteeksi

Se, joka erottautuu toimimalla vastuullisesti, joutuu muita helpommin vihapuheen kohteeksi. Jos edistät ihmisoikeuksia, toimit ilmastonmuutosta vastaan tai vastustat autoritaarisia hallintoja, joudut todennäköisemmin vihapuheen, maalittamisen tai vainoamisen kohteeksi.

Myös vastuullisuuden puute voi johtaa kohteeksi joutumiseen. Esimerkkinä tästä on vaikka psykoterapiakeskus Vastaamo, joka laiminlöi asiakastietojensa tietoturvan. Sekä yritykselle, sen johdolle, että ennen kaikkea sen asiakkaille kävi huonosti.

Pitäisikö yllä olevista esimerkeistä tehdä johtopäätös, että ei kannata erottautua, sen paremmin hyvässä kuin pahassakaan? Että ”keskitytään me nyt vain bisnekseen”. Se voi tuntua helpolta tieltä, mutta entäs kun asiakkaat ja muut sidosryhmät vaativat yritystä noudattamaan omia arvojaan?

Ukraina vauhditti yritysaktivismia

Sota Ukrainassa sai suomalaisista yrityksistä kuoriutumaan arvopohjaisia diktatuurin hyökkäyksen vastustajia ja ihmisoikeuksien puolustajia. Vastaavaa yritysaktivismia ei ole nähty Suomessa ehkä koskaan.

Toki päätöksentekoa Ukrainaan liittyvästä aktivismista helpotti se, että siitä pois jättäytymisellä yritys olisi erottautunut vielä enemmän kuin osallistumalla. Eikä tämä aktivismi ole merkittävässä määrin herättänyt vainoajia, ei kotimaisia eikä ulkomaisia.

Kuitenkaan Ukraina-aktivismia ei ole syytä vähätellä. Monet yritykset kärsivät vapaaehtoisesti mittavat taloudelliset tappiot Putinin vastustamisesta. Eikä vastaava Venäjä-boikotti olisi tullut kuuloonkaan suomettumisen kulta-aikana.

Laki velvoittaa sekä varautumaan että toimimaan, kun alkaa tapahtua

Vihapuhetta tai maalittamisen tai vainoamisen kohteeksi joutumista ei voi estää, mutta siihen voi varautua.

Itse asiassa laki määrää tekemään niin.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan varautumaan työntekijän terveyttä uhkaaviin tilanteisiin, samoin kuin reagoimaan, kun tilanne tulee päälle. Monet organisaatiot ovat jo heränneet tähän, mutta käytännön toimenpiteissä riittää parantamista.

Mitä organisaatio voi tehdä vihapuheen torjumiseksi?

Yleensä organisaatiot eivät ole varautuneet siihen, että työntekijä voi joutua järjestelmällisen vihapuheen kohteeksi. Usein hyökkäyksen alkaessa työntekijä jää yksin tai korkeintaan hänet ohjataan työterveydenhuollon puheille. Todellisuudessa vainottu työntekijä tarvitsee kokonaisvaltaisempaa tukea. Sen järjestäminen ei ole rakettitiedettä, mutta vaatii toki ennakointia, suunnittelua ja koordinointia.

Itse kutsun tällaista monialaista tukea vihapuheen kohteen turvaverkoksi.

Vihapuheen kohteen turvaverkko

Turvaverkko kattaa tarvittavin osin kohteelle järjestettävän henkilöturvan, henkisen tuen, juridisen, taloudellisen ja viestintätuen sekä kyberturvallisuuden.

Toimenpiteiden laatu ja määrä riippuu tilanteen vakavuudesta. Siksi ensimmäinen tehtävä viesti- ja nettiraivon alkaessa on uhka-arvion teko.

Henkistä tukea vainon kohde tarvitsee aina. Työyhteisössä sitä on lupa odottaa sekä työkavereilta, esihenkilöltä että organisaation johdolta.

Käytännössä organisaation tuki ja avun saaminen ei aina ole itsestään selvää, joko siksi ettei osata auttaa tai siksi, ettei ole koskaan tullut mieleen, että asia voisi koskea juuri meidän työpaikkaamme.

Joskus taas ei uskalleta auttaa, koska kohteeksi joutunutta julkisesti puolustava pelkää joutuvansa itse maalitauluksi.

Joskus taas karsastetaan kohteen tukemisesta koituvia lyhyen aikavälin kustannuksia. Silloin jää ymmärtämättä, että kyseessä ei ole vain lakipykälien noudattaminen, vaan investointi oman organisaation menestykseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Kummassa työpaikassa sinä haluaisit työskennellä? Siinä, jossa vihapuheen kohde jää yksin vai siinä, jossa hän saa tarvitsemansa tuen?

Mitä sinä voit tehdä vihapuheen torjumiseksi?

Helpoin tapa vaikuttaa on se, että itse vähintään yrittää puhua kauniisti, silloinkin kun se on vaikeaa. Aina ei voi onnistua, mutta jos edes yrittäisi.

Toinen tapa vaikuttaa on rientää loanheiton kohteeksi joutuneen tueksi, oli hän joku itselle läheinen, ystävä, työkaveri tai jopa henkilö, jota ei tunne henkilökohtaisesti.

Kaikki eivät uskalla mennä omalla nimellään Twitteriin tukemaan maalittamisen kohteeksi joutuneita, mutta joillakin on pokkaa siihenkin. Sen sijaan jokainen meistä kykenee auttamaan toista vähintään silloin, kun sen voi tehdä yksityisesti.

Kolmas tapa on miettiä, miten asiat on järjestetty omalla työpaikalla. Onko joku joutunut vihapuheen, maalittamisen tai vainoamisen kohteeksi? Saiko hän asianmukaista tukea? Autoitko häntä itse? Voisiko joku teillä joutua maalitauluksi tulevaisuudessa?

Mitä esihenkilö ja organisaation johto voivat tehdä?

Jos olet esimiesasemassa tai organisaation johdossa, oletko käyttänyt valtaasi ja varmistanut, että organisaatiosi on varautunut ja valmis toimimaan, kun työntekijä joutuu työtehtäviensä takia myrskyn silmään?

P.S. Miksi puhun vihapuheesta?

Jouduin 1990-luvulla näkemään ensimmäisen kerran lähietäisyydeltä yhteiskunnan, jossa populistinen liike käytti vihaa, valheita ja väkivaltaa päästäkseen valtaan ja heikentääkseen demokraattista yhteiskuntaa. Vasemmistopopulisti Hugo Chávez valittiin vuonna 1999 presidentiksi Venezuelassa, jossa olen asunut vaihto-oppilaana ja sittemmin matkustellut.

Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, venezuelalaiset ystäväni sanoivat, että he ovat nähneet tämän kaiken jo omassa maassaan.

Perehdyttyäni vihapuheeseen ja sitä lähellä oleviin ilmiöihin jo pitemmän aikaa olen puhunut asiantuntijana ja workshopannut aiheesta muun muassa Poliisihallituksessa ja Lakimiesliitossa. Viimeksi kesäkuun alussa puhuin Helsingin Ekonomien tilaisuudessa.

Mielestäni emme elä ”totuuden jälkeistä aikaa”. Autoritaaristen johtajien, tai sellaisiksi haluavien, kieli ei ole ”totuuden jälkeistä kieltä”, se on diktatuurin kieltä.

Olimme vain välillä unohtaneet, miltä se kuulostaa.