Ammatti, jota tekoäly ei hevillä tapa

Yleensä kun lukee suomennetun kirjan, sen sisältö on saattanut jo vanhentua. Varsinkin jos kirjan nimi on ”Homo Deus – Huomisen lyhyt historia” ja varsinkin, jos siinä puhutaan tekoälyn ja datan hyödyntämisestä.

homo_deus_kirja_harari_tulevaisuus_data_keinoaly_AI

Tässä tapauksessa kävi kuitenkin päinvastoin. Kirjan uskottavuus on vain lisääntynyt matkan varrella. Kirjassa Yuval Noah Harari ennusti vuonna 2015 seuraavaa:

”…tutkimus antaa ymmärtää, että Yhdysvaltain seuraavissa presidentinvaaleissa Facebook saattaisi paitsi olla perillä kymmenien miljoonien amerikkalaisten poliittisesta mielipiteestä, myös tietää, ketkä heistä ovat ratkaisevia äänestäjiä, jotka eivät ole vielä päättäneet kantaansa – ja miten näiden äänestäjien kanta voitaisiin saada taivuteltua puolelle tai toiselle. Facebook voisi kyetä kertomaan, että Oklahomassa republikaanien ja demokraattien välinen tilanne on äärimmäisen tasainen, se voisi kyetä tunnistamaan ne 32417 äänestäjää, jotka eivät ole vielä tehneet ratkaisuaan, ja se voisi kyetä määrittelemään, mitä kenenkin ehdokkaan pitäisi sanoa äänet saadakseen.”

Ei hullummin arvattu.

Ympärilläni kaikki tuntuvat nykyään puhuvan, miten tekoälyn avulla saadaan hienoja tuloksia markkinoinnissa, myynnissä ja asiakasanalytiikassa. Siinä on toden totta perää.

Muutama vuosi takaperin sanottiin, että data scientist on kaikkein seksikkäin ammatti. Se on ainakin osittain totta. En tiedä, mikä data scientist on venäjäksi tai kiinaksi, mutta jos tietäisin, niin luultavasti ne olisivat maailman seksikkäimmät ammattinimikkeet tällä hetkellä.

Missä muussa työssä voi muuttaa maailmaa yhtä paljon kuin vaalivaikuttamisessa datan ja tietotekniikan avulla? Tai suunnittelemalla koko kansalle nettikäyttäytymiseen pohjautuvan pisteytyksen, joka mittaa miten uskollinen kukin kansalainen on maan johtajalle?

Siinä on ammatteja, joita tekoäly ei ihan heti uhkaa.

Meillä suomalaisilla ei tosin ole noihin töihin asiaa. Me voimme keskittyä esimerkiksi optimoimaan sitä, miten markkinointibudjettia kasvattamatta pystymme myymään enemmän firmamme juustoa.

Hararin kirja on muutenkin suositeltava. Se maalaa yhtä aikaa harvinaisen syvällisiä mutta kansantajuisia kuvauksia menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Jos Hararin muut tulevaisuuden visiot osuvat yhtä oikeaan kuin kuvaus USA:n presidentinvaaleista, kirja on suorastaan pakollista luettavaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s