Tag Archives: Urheilu

Ultra Bra, Susijengi ja Ticketmaster. Fiksua bisnestä vai kusipäistä toimintaa?

Tätä kirjoitettaessa Susijengi pelaa korismatsia Islantia vastaan. Ottelun yleisö on ostanut liput Ticketmasterilta (entinen Lippupalvelu).

Ultra_Bra

Ultra Bra lavalla.

Ticketmaster on saanut tällä viikolla kyseenalaista huomiota 90-luvun suosikkibändin Ultra Bran keikkalippujen myynnistä. Aiheesta.

twitter-ticketmaster-suomi

Ticketmaster on saanut palautetta sekä artisteilta että asiakkailta.

Ultra Bran oli kerrottu pitävän vielä yhden jäähyväiskeikan joulukuussa. Konsertti myytiin loppuun minuuteissa. Yllättäen myyntiin ilmestyi toinenkin keikka ja myöhemmin vielä kolmas.

Ticketmaster rahastaa tuplasti

Yleisradio uutisoi, että Ticketmaster pyörittää netissä kauppapaikkaa, jossa samat liput myydään usein vielä uudestaan. Hintapyynnöt kohoavat satoihin euroihin, ja Ticketmaster vetää välistä huimat välityspalkkiot.

Fiksua bisnestä, joku voisi sanoa. Minimoidaan riskit ja maksimoidaan tuotot.

Tuolla meiningillä saa tosin asiakkaiden vihat niskoilleen, ellei tarjoudu lunastamaan takaisin harhaanjohdettujen fanien piippuhyllyltä ostamia hajapaikkoja. Ilman välityspalkkiota, kiitos.

Ylen jutussa Ticketmaster myöntää, että lippujen markkinapaikkojen ylilyöntejä pitäisi rajoittaa tiukentamalla lakeja. Jostain syystä firma ei oma-aloitteisesti rajoita toimintaa, jota itsekin pitää sikailuna. Koska se tuottaa rahaa.

Muita Ticketmasterin urotekoja

Wikipedian mukaan Ticketmaster on ajanut lainsäädäntöä, joka kieltäisi kuluttajia myymästä Ticketmasterilta ostettuja lippuja toisilleen, paitsi Ticketmasterin omassa palvelussa.

Tivi-lehti taas kertoi Ticketmasterin omasta verkkokaupasta löytyneestä haavoittuvuudesta, jonka avulla hakkeri voi kaapata asiakkaan – siis sinun ja minun – tilin ja liput. Ongelmaa ei korjattu, vaikka se oli tiedossa. Tivi-lehdelle firma antoi ymmärtää, että asia ei ole heidän ongelmansa.

Kun pyysin Ticketmasteria sulkemaan oman asiakastilini kyseisen tietoturvaongelman takia, arvatkaa mikä oli vastaus? Sieltä ei vastattu ollenkaan.

Ticketmasterilla on kyllä vankkaa kokemusta hakkeroinnista. Heidät on jopa haastettu oikeuteen kilpailijansa tietojärjestelmien hakkeroinnista ja yrityssalaisuuksien varastamisesta.

Twitteristä päätellen Ticketmasterin asiakaskokemus ei ole ihan tapissa Britanniassakaan.

twitter-ticketmaster-britannia

Britanniassa asiakkaat ovat suomalaisia suorapuheisempia.

USA:ssa taas musiikkifanit pottuuntuivat niin pahasti, että haastoivat Ticketmasterin oikeuteen joukkokanteella.

Suurin osa yrityksistä pelaa reilusti, yksi ei

Kaikki firmat mokaavat silloin tällöin. Ticketmasterista tulee vaikutelma, että yrityksen kulttuuri ja etiikka on kopioitu konkurssiin menneestä energiayhtiö Enronista.

Olisiko niin, että kun firmalla on monopoliasema tiettyjen tapahtumien lipunmyyntiin, se luulee voivansa kohdella asiakasta miten tahansa.

Suurin osa yrityksistä toimii eettisesti ja niin sanotusti pelaa reilua peliä. Kuitenkin joukkoon eksyy mätiä omenoita. Ne pitää karsia pois markkinoilta, jotteivät ne pilaa muiden yritysten mainetta ja anna kuvaa liike-elämästä sikailijoiden pelikenttänä.

Istunko vaimon vai vieraan naisen vieressä?

Haluaako Ultra Bra, että heidän keikallaan 15. joulukuuta muistan, että jos he olisivat myyneet lippunsa vastuullisen yrityksen kautta, vaimoni istuisi vieressäni eikä vastapäisessä katsomossa?

Kenen lippua Susijengi haluaa katsomossa heilutettavan?

Entä Suomen jääkiekkomaajoukkue, SM-liiga, jalkapallomaajoukkue, Veikkaus-liiga, Jääkiekkoliitto, Palloliitto, Koripalloliitto? Tai suomalaiset bändit, teatterit ja muu kulttuuriväki?

Vinkki: Ticketmaster ei ole Suomen ainoa lipunmyyjä.

Elintarvikeala on alkanut vaatia alihankkijoiltaan ja kumppaneiltaan vastuullisuutta, samoin esimerkiksi vaate- ja elektroniikkateollisuus. Jos vastuullisuutta ei löydy, sopimukset irtisanotaan.

Suomen urheilu- ja kulttuuriala on elämysbisneksessä.

Eikö siellä jos jossain olisi syytä vaatia, että kumppanit tuovat tapahtumiin positiivista karmaa?

Nyt näissä tapahtumissa nököttää takarivissä Muumikirjojen ankeuttajahahmona tunnettu Mörkö.

Photo credit: Suviko, Wikipedia.

HJK – Barça, onnistunut ottelu?

Tämä on kirjoitus markkinoinnista, PR:stä ja tuotteen laadusta.

Suosikkijoukkueeni Suomessa on HJK ja maailmalla se on FC Barcelona.

Kuulun passiivisiin faneihin, jotka eivät säännöllisesti seuraa joukkueitaan. Päätimme kuitenkin mennä Olympiastadionille katsomaan eilistä ottelua, koska Barçaa tuskin nähdään Suomessa pian uudestaan. Onhan hyvä jalkapallo-ottelu tunteiden paloa parhaimmillaan.

Hesari kirjoittaa että ottelu oli onnistunut. Monet varmasti kokivat näin, mutta peli olisi voinut onnistua paremminkin. Esimerkiksi näin:

HJK:lla ja Barçalla oli uniikki tilaisuus tehdä PR:ää suomalaiselle ja omalle jalkapalloilulleen 40000 paikalleolijalle ja moninkertaiselle määrälle TV-katsojia, joista moni seuraa jalkapalloa vain vähän. Tällaisella tapahtumalla näitä passiiveja voi houkutella lajin pariin.

Tavoitetta olisi auttanut, jos Barça olisi antanut yleisölle sen tuotteen, joka oli myyty: ottelun mainonnassa annettiin ymmärtää, että Barça on tulossa Helsinkiin parhaalla kokoonpanollaan. Kuitenkaan heitä ei huvittanut tuoda paikalle parin muun poisjääneen huipun lisäksi ottelun kaikkein odotetuinta tähteä, ”koska Argentiina yllättäen eteni MM-kisojen loppuotteluun ja Messiä väsyttää vielä vähän” . Tästä ilmoitettiin noin päivää ennen HJK-ottelua. Ei kai vain haluttu maksimoida lipputuloja, joista suurin osa lienee mennyt Espanjaan?

Olisitko tyytyväinen, jos Rolling Stones tulisi Helsinkiin ja Mick Jagger jäisi viime hetkellä kotiin, koska pitää vähän jumpata alkavaa kiertuetta varten? Jagger ainakin tajuaisi keksiä vähemmän ylimieliseltä kuulostavan tekosyyn. Vaikutelmaa ei parantanut se, että lehdistötilaisuudessa Barçan huippupelaaja Sergio Busquets tuli lipsauttaneeksi, ettei tiedä HJK:sta mitään.

Mainostaessaan ottelua HJK tiesi, ettei sillä ole takeita sen paremmin kuin kykyä vaikuttaa siihen, millaisella kokoonpanolla Barça tulee paikalle.

Kuten kaikessa muussakin bisneksessä, asiakkaalle kannattaa toimittaa se tuote, joka hänelle on myyty. Jos siis haluaa, että asiakas on tyytyväinen. Mieluiten kannattaa tietysti ylittää odotukset.

Tähän liittyy myös se, että joukkueiden kohtaaminen myytiin jalkapallo-otteluna. Yleisö ei ikävä kyllä nähnyt ottelua, vaan Barçan harjoitukset, joissa HJK oli vähän sparraamassa. HJK ei edes yrittänyt, vaan tyytyi ihailemaan espanjalaisten idoliensa peliä.

Tämä noteerattiin myös Espanjassa. Muun muassa El País -lehti kiteyttää: ”HJK ei ollut riittävän tasokas vastustaja vaan joukkue ilman kykyä ja yritystä… ottelun ratkettua Barça hidasti vauhtia, olihan ottelu kunnianosoitus ex- Barçalaiselle Jari Litmaselle.” Eräs HJK:n pelaaja taas ilmaisi asian näin “Täytyy antaa mennä vain ja pitää hauskaa. Tätä on turha stressata”.

Kiva, että HJK:n pelaajilla oli kivaa. Yleisö ehkä odotti että pelaajat tekevät työtä palkkansa eteen.

Ehkä nolointa oli nähdä, että vaikka Barçan paras loisto on viime aikoina himmennyt totuttua huonomman menestyksen myötä sekä kotimaassa että ulkomailla, heidän karsittukin kokoonpanonsa oli aivan eri planeetalta kuin Suomen ykkösseuralla.

Luultavasti emme ihan heti mene uudestaan HJK:n matsiin, mutta sen sijaan kunnioitus Litmasta kohtaan nousi entisestään. On uskomatonta, että jalkapallon Albaniasta on noussut sen luokan tähti.

Ottelun ehdoton valopilkku oli, että HJK:n osuus pelin tuotoista käytetään junioritoiminnan tukemiseen. Toivottavasti sieltä tulee aikanaan seuraava Litmanen.