Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle, osa 2

Kun kesäkuussa 1944 Mannerheim päätteli yhden komentajistaan sopimattomaksi tehtäväänsä, marsalkka vaihtoi komentajan heti. On vaikea kuvitella kriittisempää tilannetta kuin Kannaksen suurhyökkäys.

Aamun Hesari kuitenkin kirjoittaa Länsimetron katastrofista, että “keskitytään ensin projektin onnistumiseen ja etsitään syylliset myöhemmin”. Tätä kannattivat myös jotkut poliitikot maanantaina Espoon valtuustossa.

metro2-large

Proto credit: delta_avi_delta (flickr.com, creative commons license)

Mannerheim olisi ihmeissään.

Hesari tarkoitti varmasti hyvää. Ehkä myös asiaa ehdottaneet poliitikot. Onhan ”onnistumiseen keskittymisen” ajatus ensi silmäyksellä hyvää ratkaisukeskeistä johtamista.

Tässä tapauksessa ehdotus ei kuitenkaan edistä ratkaisua, vaan estää sitä.

Projektin onnistumiseen keskittyminen ja joidenkin henkilöiden vaihtaminen eivät ole ristiriidassa keskenään. Päinvastoin, ne ovat sama asia.

Projekti on nyt puoliksi halvaantunut

Länsimetro-projektin työskentely on nimittäin nyt vähintään puolihalvaantuneessa tilassa. Kun projektiin osallistuville selvisi, että ongelmat paljastuvat, jokaisen työntekijän prioriteetit muuttuivat.

Tällä hetkellä jokaisen projektiin osallistuvan tärkein tavoite on turvata oma asemansa. Projektin kokonaisetu ei ole enää kenenkään ykkösprioriteetti.

Mahdollisia omia virheitä yritetään peitellä ja vähätellä. Pyritään osoittamaan virheiden tapahtuneen muualla.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisessa mukana olevassa organisaatiossa on annettu ohjeet, kuka saa puhua, mitä ja kenelle. Jokainen organisaatio on päättänyt, mikä on sen versio totuudesta.

Omaa versiota nakertavaa tietoa ei kommunikoida tai sitä muutetaan kuulostamaan sopivammalta. Englanniksi tällaista vaihetta projektissa kutsutaan joskus nimellä ”run for cover”.

Tämä kuluttaa valtavasti projektin energiaa, vähentää läpinäkyvyyttä entisestään ja vie aikaa tuottavalta työltä.

Ei vain Länsimetron ongelma

Näin tapahtuu missä tahansa isossa monen toimijan projektissa, joka menee pieleen.

Kun ottaa huomioon, että Länsimetro on jo vuosia ollut megaluokan katastrofi budjetinylityksineen, lyhennettyine junineen ja automaatiosotkuineen, voi päätellä, että projektissa on jo pitkään harrastettu edellä kuvattua viestinnän rajoittamista ja muuntelua.

Ja nyt joku ihmettelee, miksei meille kerrottu projektin ongelmista?

Sama kyräily rampauttaa projektia loppuun asti ellei tilannetta korjata.

Tieto on saatavilla, kun vain osaa kysyä

Projektin sisällä on kyllä hyvin tiedossa, mitä siellä on mennyt pieleen. Samoin projektin sisällä tiedetään ne henkilöt ja organisaatiot, jotka eivät syystä tai toisesta kykene suoriutumaan tehtävistään. Näiden tietojen kaivaminen ei vaadi vuosien oikeusprosessia, vaan riittävät faktat projektin saamiseksi maaliin ovat selvitettävissä varsin nopeasti.

Päävastuu projektin onnistumisesta lienee Länsimetro Oy:llä, joka vastaa metron rakentamisesta. Mediatietojen perusteella organisaation johto on epäonnistunut ainakin siinä, ettei sillä joko ole ollut tietoa projektin tilanteesta tai sitten johto ei ole kertonut sitä asianmukaisesti eteenpäin.

Tämä ja projektin viime hetken myöhästyminen aiheuttavat niin suuret vahingot, että Länsimetron johto vaihtunee pian.

Henkilövaihdoksia saattaa tapahtua myös projektipäällikkötasolla. Tosin mediatiedoista ei ole käynyt ilmi, onko hankkeella yhtä – siis nimenomaan yhtä eikä viittä tai kymmentä – nimettyä henkilöä, joka pyörittää koko show’ta. Tämän tiedon puuttuminen on erikoista.

Hesarin analyysi on oikeassa siinä, että poliittinen päätöksenteko toimii tällaisessa tilanteessa tuskallisen hitaasti. Poliittiset päätöksentekijät ovat demokratiassa lähtökohtaisesti keskenään eri mieltä.

Toimintaa, nyt!

Länsimetro kaipaa katastrofin syiden selvittämistä nyt eikä ensi vuonna. Vain kunnon tuuletus voi tuoda hankkeeseen tehokkaan tekemisen meiningin.

P.S. Miten muuten Kannaksella kävi? Onnistuttiin. Hyökkäys saatiin pysäytettyä.

P.S.2: Edellinen postaus Länsimetrosta löytyy täältä.

Lisäys 15.6.2016 klo 16.40: Hankkeen toistaiseksi pahin mediassa raportoitu moka näyttäisi olevan, että Länsimetro Oy on ulkoistanut tärkeimmän tehtävänsä eli projektin johtamisen ja jättäytynyt loitommalle lukemaan statusraportteja. Tämä Rakennuslehden artikkeli selittää Länsimetron epäonnistumista paremmin kuin mikään muu tähän asti mediassa näkemistäni.

Projektihallinnan perusteet Länsimetrolle

Kirjoitan Länsimetrosta, koska hankkeen luokaton hoito hankaloittaa suoraan minun ja kymmenien tuhansien muiden kanssamatkustajien elämää. Ja kukkaroa. Tiedän myös jotain projektinhallinnasta isoissa hankkeissa.

Eilen, vain kaksi kuukautta ennen ilmoitettua liikenteen käynnistymistä, HSL tiedotti saaneensa juuri selville Länsimetron myöhästyvän usealla kuukaudella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lisäksi tiedotettiin, että metron käynnistymiseen liittyvät heikennykset bussiliikenteessä toteutetaan kuitenkin alkuperäisessä aikataulussa elokuun puolivälissä.

Eli ei metroa, mutta bussiyhteydet huononevat. Ei hyvää päivää!

Mitä ihmettä on tapahtunut?

En tiedä hankkeen yksityiskohtia, mutta on helppo tehdä arvauksia ihan yleisen elämänkokemuksen sekä projektihallinnan lainalaisuuksien perusteella.

Tiesikö HSL projektin myöhästymisestä ennen eilistä ja olisiko bussipaniikki ollut vältettävissä?

Mietitään seuraavia isoille projekteille tyypillisiä asioita. Ehkä ne auttavat ymmärtämään Länsimetron tilannetta:

Projektien aikataulutus

Monimutkaisissa projekteissa tulee aina yllätyksiä. Siksi ne eivät ole oikeasti yllätyksiä. Yleensä projektin aikatauluun lisätään noin 10-20% ylimääräistä yllätysten varalta.

Tästä huolimatta projektit aikataulutetaan usein tahallaan ylioptimistisesti. Projektin toimittaja tekee sen voittaakseen tarjouskilpailun. Projektin asiakas tekee sen, jotta hanketta vetävä yksikkö näyttäisi hyvältä ja saisi hankkeen hyväksyttyä johtotasolla.

Samasta syystä myös kustannukset arvioidaan usein alakanttiin.

Ylläolevasta seuraa, että usein kaikki projektiin osallistuvat tietävät jo ennen projektin alkua, että sekä aikataulu että budjetti tulevat paukkumaan. Kuitenkin viimeiseen asti teeskennellään kaiken olevan hyvin.

Miksi? Koska näin projektiin osallistujat voivat antaa hyvän kuvan toiminnastaan ja edistävät uramahdollisuuksiaan, jos työpaikka vaihtuu pitkän projektin kestäessä.

Samoin se edistää projektin toimittajan bisnestä, koska viime hetkellä ilmoitetut ongelmat jättävät asiakkaalle vähän vaihtoehtoja.

Asiakkaan puolella taas raportit projektin hienosta edistymisestä ehkäisevät sisäistä kritiikkiä ja torjuvat ehdotuksia vaihtoehtoisista ratkaisuista.

Projektien loppuvaiheesta

Ison ja monimutkaisen projektin loppuvaiheessa on aina kova kiire. Yleensä aikataulusta ollaan jäljessä ja projektipäälliköllä on pitkä lista isoja ja pieniä ongelmia, jotka pitää ratkaista. Tehdään pitkää päivää ja pitsaa ja kokista kuluu.

Usein johto on ilmoittanut, että myöhästymistä ei sallita, joten senkin vuoksi huonoja uutisia pantataan viimeiseen asti. Joskus projektin toimittaja pimittää ongelmia asiakkaalta siinä toivossa, ettei asiakas huomaa niitä.

Kuitenkin asiakas on projektissa yleensä niin tiiviisti mukana, että se on hyvin perillä haasteista sekä niistäkin riskeistä, jotka saattavat toteutua viime hetkellä.

Jos asiakas ei osallistu kriittiseen projektiin lähietäisyydeltä ja valvo sen etenemistä, asiakas tekee vakavan virheen. Se on esimerkiksi yksi suurimpia syitä siihen, että meillä on maa täynnä hometaloja.

On hyvin harvinaista, että kaksi kuukautta ennen monivuotisen projektin loppua tulee aivan puskista yllätys, joka viivyttää projektia useilla kuukausilla.

On paljon todennäköisempää, että viivästys on ollut jo pitkään projektin tiedossa, mahdollisesti hyvinkin laajasti. Yleensä tällainen yllätys on kuvattu mahdollisena riskinä jo projektin suunnitteluvaiheessa.

On myös todennäköistä, että jos tiedotetaan usean kuukauden myöhästymisestä eikä kyetä antamaan korjattua aikataulua, projekti tulee myöhästymään huomattavasti enemmän kuin ”kuukausia”.

Kriisiviestinnän perussääntö on kertoa kaikki huonot uutiset kerralla ja mitään peittelemättä. Todellisuudessa uutiset kuitenkin kerrotaan usein tipoittain, koska kantti ei riitä ja toivotaan, että edes osa noloista yksityiskohdista saataisiin pidettyä piilossa.

Tämä on isoihin projekteihin liittyvää universaalia dynamiikkaa eikä välttämättä lainkaan päde Länsimetrohankkeeseen. Mutta saattaa stimuloida ajattelua.

Käytettävissä olevan tiedon perusteella veikkaisin, että Länsimetron käynnistys viivästyy vähintään 6-12 kuukautta, pahimmillaan enemmän. Tämä perustuu omaan kokemukseeni muista projekteista.

Eilisillan Hesarin uutisen mukaan HSL alkoi lähestyä bussifirmoja viime kuussa metron myöhästymisen varalta toukokuussa. Jos tämä on totta, niin hyvä että varautuminen oli jo aloitettu.

Tosin reaktion ajoitus viittaisi kyseessä olevan myöhästynyt reagointi vuosia sitten ennakoitavissa olleeseen riskiin – siinä vaiheessa kun niin sanotusti paskat on jo housussa. Asian hoitaminen ajoissa olisi luultavasti estänyt nyt syntyneen bussipaniikin ja lisäkustannukset.

Bussiliikenteen kohtalo: hyviä uutisia, meillä on ratkaisu!

On outoa, että HSL:n toimitusjohtaja nyt sanoo tiedotteessa, ettei bussiliikenne jatku nykyisessä laajuudessa elokuun puolivälin jälkeen. Vetoaminen sopimuksiin kuulostaa erikoiselta.

Moni liikennöitsijä ajaa bussivuorot mielellään. Se toki maksaa enemmän verrattuna siihen, että tarvittavat ehdot olisi laitettu sopimuksiin jo alun alkaen.

Nykyiset bussit kulkee kunhan vaan sopimukset neuvotellaan. Ihan rutiiniduunia. Tarjokkaita luulisi löytyvän, koska paikallinen bussiliikenne on vapautettu kilpailulle. HSL:llä on isona toimijana neuvotteluvaltaa.

Ongelmaan on siis ratkaisu. Tämä on se hyvä uutinen.

Hesari tosin olettaa tänään, että asiassa käy näin: ”Asukkaat saavat körötellä liityntäbusseilla metroasemien tienoille ja jatkaa sieltä väliaikaisilla bussilinjoilla Helsinkiin.”

En usko. Me Helsingin ja Espoon asukkaat emme suostu siihen. Olen sen verran optimisti, että luotan suunnittelijoiden jo hylänneen kyseisen vaihtoehdon.

Kenen on vastuu?

Nykyään on muotia syyttää virkamiehiä kaikesta.

Vaikka HSL näyttää mediatietojen perusteella olevan harvinaisen pihalla itselleen kriittisestä projektista, isoin sylttytehdas on todennäköisesti muualla.

Ongelmista tiedottanut HSL sai eilen pahinta kyytiä vain siksi että viestintuoja ammutaan ensin.

Projekteihin pätee sama sääntö kuin muuhunkin kaupankäyntiin: ensisijainen vastuu ostetun projektin toimittamisesta – lopputuloksen laatu, samoin kuin sovitussa aikataulussa ja kustannuksissa pysyminen – on myyjällä. Ei asiakkaalla.

Projektin toimittajan tulee tehdä mitä lupaa, kunhan asiakas myös tekee itselleen sovitut projektin tehtävät.

Toki fiksu asiakas pyrkii varmistamaan, että toimittaja pitää lupauksensa, esimerkiksi sopimussakoilla.

Jos asiakas tekee huonon sopimuksen, moni toimittaja käyttää sitä hyväkseen ja esimerkiksi saattaa tahallaan antaa projektin myöhästyä, laittaen paukkunsa toiseen projektiin missä sanktiot epäonnistumisesta ovat suuremmat.

En tässä ja nyt vaadi kenenkään päätä vadille Länsimetroprojektissa.

Mutta helsinkiläisenä veronmaksajana vaadin, että sitten kun liikenteen sujuvuus on varmistettu, selvitetään pohjia myöten kaikkien osapuolten toiminta. Joku seuraus tästä sirkuksesta on oltava.

Ehkä sitä kautta voimme parantaa tulevien projektien onnistumista ja samalla säästää aika paljon rahaa.

Lopuksi

Sinä poliitikko: Vuoden 2017 kuntavaalit järjestetään 9. huhtikuuta. En tiedä onko Länsimetro toiminnassa vielä silloin, mutta kymmenessä kuukaudessa ehdit näyttää puheiden lisäksi myös konkreettisia tekoja Länsimetron suhteen. Kiitos. Muistan tekosi talven loskakeleillä.

Kolme asiakaskokemusta vanhustenhoidosta

Muistatko koululaisilla tehdyn kokeen, jossa oppilaat jaettiin kahteen ryhmään:, lahjakkaisiin ja keskitasoisiin. Tutkimuksessa lahjakkaita kohdeltiin tyhminä ja toista ryhmää lahjakkaina.

Miten kävikään? Lahjakkaiden oppimistulokset romahtivat. Toisessa ryhmässä taas kannustava ilmapiiri paransi tuloksia merkittävästi.

Samasta kokeesta on useita versioita, mutta niitä yhdistää yksi asia. Positiivinen, rohkaiseva ja yksilöä kunnioittava kohtelu parantaa ihmisen suorituksia – ja ennen kaikkea lisää hänen hyvinvointiaan.

Asiakaskokemus 1: henkinen väkivalta

Tiistain Hesarin pääkirjoituksen perusteella yllämainittu koululaisille tehty koe tuntuu muuttuneen pysyväksi käytännöksi vanhustenhoidossa.

Hesarin kirjoitus oli järkyttävää luettavaa, kuten monet muutkin vanhustenhoitoa käsittelevät jutut. Vanhusta ei esimerkissä kohdeltu ihmisenä, vaan arvottomana vaivan aiheuttajana.

Ihan maalaisjärjellä voi päätellä, että ihmisarvoa loukkaava kohtelu vahingoittaa ihmistä sekä heikentää hänen terveyttään ja elämänlaatuaan pahimmillaan vuosien ajan. Joissain tapauksissa se todennäköisesti nopeuttaa hänen kuolemaansa.

Jos millä tahansa muulla toimialalla asiakasta kohdeltaisiin yhtä arvottomasti, alalle tulisi nopeasti yrityksiä, jotka korjaisivat potin panostamalla hyvään asiakaskokemukseen. Alasta tulisi kultakaivos konsulteille, jotka hallitsevat palvelumuotoilun, asiakaspolun optimoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisen.

Veikkaan, että laadun parantaminen voitaisiin tehdä kannattavasti, koska aktiivisena ja hyvällä mielellä pysyvä vanhus sairastaa vähemmän – olettaen tietysti, että elinajan pidentymistä ei lasketa kustannukseksi.

Asiakaskokemus 2: fyysinen väkivalta

Henkisen vahingonteon lisäksi vanhuksia vahingoitetaan myös fyysisesti. Ihmisen sitominen pyörätuoliin ”kuntoutuksena” on paitsi vapauden riistoa, myös fyysistä väkivaltaa.

Isoäitini sidottiin pyörätuoliin hänen kaaduttuaan hoivakodissa. Voitte kuvitella hänen tuskansa, kun kaatuessa selkäranka oli murtunut. Murtuma olisi ehkä jäänyt toteamatta, ellei lääkäriäitini olisi vaatinut isoäidin selän kuvaamista.

Jo ennen selkärangan murtumaa pyörätuoliin sitominen oli isoäidille kärsimystä. Hän oli vanhoilla päivillään palannut pienen lapsen unirytmiin ja tarvitsi nokoset vähän väliä. Se ei sopinut hoivakodin rutiiniin, jossa vanhukset parkkeerattiin päiväksi pyörätuoliin.

Että siinä vähän lisää asiakaskokemusta vanhustenhoidosta vastaaville. P***kele.

Asiakaskokemus 3: vuoteeseen säilötty potilas

Jouduin myös näkemään enoni hiljaa riutuvan sairaalassa aivoinfarktin jälkeen. Hänellä olisi ollut paljon ajatuksia ja sanottavaa, mutta halvaus oli vienyt puhekyvyn lähes kokonaan. Sen mukana taisi mennä myös ihmisarvo.

Jos potilas ei pysty pitämään puoliaan, hänet alennetaan helposti esineen tasolle. Ruoka ja lääkkeet tuodaan, mutta mitään aktivoivaa hoitoa en enon tapauksessa muista nähneeni. Jotain kuntoutuksen tapaista taisi olla, mutta siihen ei ilmeisesti panostettu paljonkaan.

Muistan ihmetelleeni, eikö kuukausia sairaalassa makaavalla ihmisellä ole edes oikeutta saada vähän raitista ilmaa joka päivä? Se on kuulemma terveellistä.

Itse en halua joutua vanhana vankilaan, jota kutsutaan sairaalaksi tai vanhainkodiksi. Enkä halua vanhemmillenikaan käyvän niin.

Onko asialle tehtävissä jotain vai olisiko syytä virallistaa asioiden nykytila luokittelemalla vanhukset ”heikommaksi ainekseksi”, kuten 1930-luvun Saksa teki muun muassa kehitysvammaisille?

P.S. Jos joku alan toimija haluaa panostaa parempaan asiakaskokemukseen vanhustenhoidossa, niin saa ottaa yhteyttä.

Onko jumala kääntänyt selkänsä Brasilialle?

Talouselämä-lehti julkaisi perjantaina kirja-arvostelun Maria Mannerin ja Teivo Teivaisen Brasilia-nimisestä kirjasta.

Corcovado-2

 

Artikkeli oli hyvin kirjoitettu, mutta se kertoo maasta, jota ei ole enää olemassa.

Ainakaan lehden lukijoiden näkökulmasta, eli talouden ja bisnesmahdollisuuksien osalta.

Siksi päätin vähän päivittää kirja-arvostelun tietoja. Aihe kiinnostaa minua, koska olen asunut Etelä-Amerikassa ja seuraan mantereen asioita aktiivisesti.

Seuraavassa kolme kysymystä ja vastausta.

1. Ovatko suomalaiset yritykset ”kuten Vaisala, löytämässä Brasilian jättimäisten hankkeiden äärelle”?

Eivät ole. Tämä oli tilanne muutama vuosi takaperin. Tällä hetkellä yleiskuva on, että sen paremmin kotimaiset kuin ulkomaiset pelurit eivät uskalla investoida Brasiliaan.

Mitä Vaisalaan tulee, se on tehnyt kauppaa Brasiliassa jo kymmeniä vuosia. Vaisalalla oli siellä paikallista tuotantoa vuoteen 2012 asti, mutta se lopetettiin tilanteen heikennyttyä. Lähivuosien odotukset ovat maan tilanteen vuoksi vähemmän ruusuisia.

2. Miten Brasilian taloudessa ja politiikassa menee tällä hetkellä?

Presidentti pantiin viralta korruptiotutkinnan ajaksi ja hänen sijaisensa on epäiltynä maan historian suurimmassa korruptioskandaalissa. Suurin osa kansanedustajista on joko epäiltynä tai jo tuomittu.

Kaiken huipuksi presidentin syrjäyttämisen motiiviksi epäillään pyrkimystä keskeyttää hänen kilpailijoihinsa kohdistuva korruptiotutkinta, minkä vuoksi jotkut puhuvat myös peitellystä vallankaappauksesta.

Latinalaisessa Amerikassa on toki vahva korruptioperinne, mutta tämän päivän Brasilia on ihan omassa luokassaan. Brasilian öljybuumi oli ehkä liian suuri houkutus olla vetämättä välistä tavallista enemmän. Moni lienee ajatellut, että näin hyvä tilaisuus tulee vain kerran elämässä.

Esimerkkinä skandaalin suuruudesta yksi valtio-omisteisen öljy-yhtiö Petrobrasin johtaja ehdotti korruptiotutkijoille diiliä, jossa hän suostuisi palauttamaan 100 miljoonaa dollaria saamiaan lahjusrahoja syytesuojaa vastaan.

Tuntemani saopaulolainen talouden asiantuntija kommentoi tämän hetken tilannetta näin: ”Things here are really hard to follow, even for local experts. Most of the time it seems surreal… But there is hope, for the impeachment of the president is going on fine – I hope it will be over in August.”

Pankkiiriliikkeiden rahastonhoitajat ovat yleensä viran puolesta optimisteja. Helsingin Ekonomien tilaisuudessa tällä viikolla Brasiliasta esitelmöinyt FIM Varainhoidon rahastonhoitaja Kuldar Rahuorg kuitenkin kertoi yrittäneensä kaksi päivää keksiä Brasiliasta edes jotain positiivista sanottavaa.

Lähes ainoa positiivinen viesti oli, että korruptioskandaalin tutkinta etenee yllättävän hyvin. Ei nimittäin olisi harvinaista, että tässä vaiheessa koko tutkinta samoin kuin sitä johtava tuomari olisi kuopattu.

Koko tarina kuulostaa vähän samalta kuin Italian suuret mafiaoikeudenkäynnit 1980-luvulla, sillä erotuksella että Brasiliassa syytettyjen penkillä ovat mafiosojen sijasta poliitikot.

Suomalaisilla yrityksillä ei Rahuorgin mielestä juuri nyt ole tarvetta kiirehtiä Brasiliaan.

3. Onko jumala kääntänyt selkänsä Brasilialle?

Ehkä, mutta todennäköisesti vain tilapäisesti. Pidemmällä aikavälillä Brasilia on ilman muuta tärkeä ja houkutteleva maa suomalaisille yrityksille. Se on yksi maailman avainmarkkinoista.

Suomalainen metsäteollisuus ja joukko muiden alojen yrityksiä on hyvin etabloitunut Brasiliaan. Lisäksi Brasilia on tälläkin hetkellä erinomainen markkina ohjelmistoyrityksille, kuten pelitaloille.

Lopuksi

En epäile, etteikö Mannerin ja Teivaisen kirja olisi erinomainen, ja odotan pääseväni lukemaan sen pian. Eikä tietysti kirja-arvosteluakaan voi kovasti moittia siitä, että se keskittyy lähinnä vain kyseisen kirjan ruotimiseen.

Itse olisin kuitenkin kommentoinut enemmän sitä, miten Brasilian tilanne on kehittynyt kirjan kirjoittamisen jälkeen.

P.S. Talouden suhdanteista riippumatta suosittelen Brasiliaa erinomaisena matkakohteena, jossa on muun muassa hyvä ilmasto ja ruoka sekä ystävälliset ihmiset. Muutama vuosi sitten Brasilia oli lattarien mittapuulla kallis maa, mutta valuutan devalvoituminen lienee helpottanut tilannetta turistin näkökulmasta.

Kirjavinkki – Onko uusi pankkiromahdus tulossa?

Lontoo vuonna 2008. Pankkiiri soittaa puolisolle, käskee nostamaan paljon käteistä, hakemaan mahdollisimman paljon säilykkeitä kaupasta ja valmistautumaan perheen evakuointiin maalle. Pankkiiri yrittää hankkia aseen suojellakseen perhettään. Hän pelkää, että finanssijärjestelmän romahdus sulkee pankkiautomaatit ja kaupat. Siitä seuraisi mellakoita ja anarkia. Suurella osalla kollegoista on samankaltainen suunnitelma.

kirja_joris

Tämä tarina on ilmeisesti totta.

Sen kertoi tiistaina Helsingin Ekonomien tilaisuudessa esiintynyt hollantilainen tähtireportteri Joris Luyendijk, joka on tällä viikolla Helsingissä kirjansa promokiertueella. Propsit Helsingin Ekonomeille, että saivat kirjoittajan houkuteltua puhumaan pienelle suomalaisyleisölle.

Luyendijk vaikutti fiksulta, sympaattiselta ja uskottavalta. Kirjan lähteinä oli parisataa suurimmaksi osaksi anonyymisti haastateltua lontoolaista pankkiiria.

Bestseller Lontoon pankkimaailmasta

Ei ihme, että lähes kaikki Suomen johtavat mediat julkaisivat tällä viikolla Luyendijkin haastattelun. Hänen Lontoon finanssimaailmaa käsittelevä kirjansa – suomeksi Rahan ruhtinaat – oli viime vuonna Hollannin myydyin kirja. Sen jälkeen kirja on julkaistu muun muassa Britanniassa ja Saksassa ja kirjan oikeudet on myyty 15 maahan.

Luyendijkin kirjan sisältö löytyy pääpiirteittäin hänen The Guardian –lehdelle kirjoittamastaan blogista, jota hänet palkkasi tekemään päätoimittaja Alan Rusbridger.

Jos Rusbridgerin nimi kuulostaa tutulta, se voi johtua siitä, että hän oli yksi avainhenkilöitä Edward Snowdenin paljastusten julkaisussa.

Toinen yhteinen tekijä Snowdenin paljastusten ja Luyendijkin tekstien välillä on se, että alaa ammatikseen seuraavat ihmiset sanovat että ”tässä ei ole mitään uutta tietoa”, kun taas suurin osa lukijoista on vähän ihmeissään.

Kuitenkin kirja kannattaa lukea.

Se on nopealukuinen ja viihdyttävä, vaikka lopussa vähän synkkä. Se on myös paljon syväluotaavampi kuin mediassa olleet haastattelut, joissa kirjaa vielä lukemattomat toimittajat olivat poimineet kokeneelta haastateltavalta lähes samat sitaatit.

Uusi romahdus on väistämätön

Luyendijk uskoo, että uusi ja vielä vakavampi finanssijärjestelmän romahdus on tulossa. Perustelujakin hänellä on.

Vaikka sääntelyä on lisätty, ei ongelmia aiheuttavaan ytimeen ole Luyendijkin mukaan puututtu. Sekä rivitason pankkiirien että johtajien kannustimet ohjaavat Luyendijkin mukaan heitä edistämään seuraavan katastrofin syntymistä.

Alemmalla tasolla palkitaan lyhyen tähtäimen tuloksen maksimoinnista kyseenalaisilla keinoilla, mikä voi toimia sekä pankin ja yhteiskunnan kokonaisetua vastaan.

Kun kaikki menee hyvin, johtoa palkitaan ruhtinaallisesti. Kun homma menee pieleen, johto saa korkeintaan kenkää, mutta ei joudu vankilaan tai vahingonkorvausvastuuseen. Esimerkiksi ABN Amro aiheutti Hollannissa 15 miljardin euron tappiot, ei pankin johdolle vaan veronmaksajille.

Tässä kohtaa Luyendijkin ajatuskulku tuntuu jäävän vähän puolitiehen ellei lue kirjaa huolella.

Ei ole itsessään huono asia, että yritys käyttää toisten ihmisten rahoja (”other people’s money”) tai ettei yrityksen johto ole henkilökohtaisessa vastuussa kaikista yrityksen tappioista.

Osakeyhtiö yhtiömuotona on keksitty juuri tätä varten ja tulokset ovat olleet voittopuolisesti positiivisia: ilman osakeyhtiöitä olisi paljon vaikeampaa synnyttää ison luokan liiketoimintaa millään toimialalla. On oikein, että ABN Amron johto ei joudu maksamaan 15 miljardia Hollannin valtiolle.

Mutta ei Luyendijk missään tapauksessa ole myöskään hakoteillä.

Hän kertoi kylmän sodan aikana pelänneensä ydinsotaa ja nyt finanssikriisiä, joka voi aiheuttaa atomipommiin verrattavaa tuhoa. Ehkä pointti onkin se, että jos yritys käsittelee ydinpommeja tai pyörittää ydinvoimalaa, siihen tulee soveltaa eri sääntöjä kuin tavallisiin firmoihin.

Esimerkiksi kyllä kai kuka tahansa, joka aiheuttaa miljarditappiot yhteiskunnalle ansaitsee aika kovan rangaistuksen. Jos sanktiot olisivat kohdallaan, näkisimme vähemmän katastrofeja.

Ratkaisu?

Kirjan lopussa Luyendijk esittää joukon ehdotuksia systeemin korjaamiseksi.

Hän ehdottaa kannustinjärjestelmien uusimista, pankkien pilkkomista pienemmiksi, eri toimintojen – esimerkiksi niin sanottujen vähittäispankki- ja investointipankkitoimintojen – eriyttämistä eri pankkeihin, liian monimutkaisten sijoitustuotteiden kieltämistä ja pankkiirien henkilökohtaisen vastuun lisäämistä.

Tuntuu, ettei Luyendijk oikein osaa päättää, uskoako korjausliikkeen toteutumiseen, koska poliitikot ja pankit ovat liian lähellä toisiaan, pankit ovat globaaleja ja lainsäädäntö tyypillisesti paikallista. Mutta kuitenkin pitäisi olla optimisti.

Esimerkiksi USA:ssa äänestäjät eivät joutuneet maksamaan koko laskua vuoden 2008 pankkikriisistä. Kun valtio pelasti yrityksiä, se tuli samalla niiden omistajaksi, ja kriisin helpotettua valtio teki hyvän tilin myydessään omistuksensa.

P.S. Luyendijkin kirjan yksi parhaita anteja on kuvaus Lontoon pankkien umpikierosta yrityskulttuurista. Se antaa mielenkiintoista perspektiiviä varsinkin Dilbert-sarjakuvia lukeneille.

Tätä ei markkinointikonsultti kerro sinulle

Kuulin tällä viikolla varmaan sadatta kertaa väitettävän, että markkinointi on muuttunut monimutkaiseksi kanavien määrän kasvun takia. Esitelmän pitäjän viesti oli höystetty kalvoilla, joissa oli pelottavan näköinen määrä markkinointikanavia ja sosiaalisen median sovellusten logoja.

markkinointikanavien_rajahdys

Tyypillinen markkinointikanavien paljoutta kuvaava himmeli.

Oikeasti markkinoinnin tulokset voi nykyään saavuttaa pienemmällä määrällä medioita kuin ennen. Jos yrityksesi toimii useassa maassa, helpotus verrattuna menneeseen on vielä dramaattisempi.

Katsotaan vähän tarkemmin.

Mediakenttä ennen somea

Perinteisistä medioista puhuttaessa väitetään usein, että radio- ja tv-kanavien ja sanoma- ja aikakauslehtien määrä on räjähtänyt. Radio- ja tv-kanavia on toki enemmän kuin esimerkiksi 70-luvulla, mutta mainostaja tavoittaa suurimman osan kohderyhmästään muutamalla kanavalla. Sama pätee sanoma- ja aikakauslehtiin.

Lisäksi median kriisin seurauksena ainakin sanomalehtien määrä on kääntynyt laskuun. Jotkut muistavat vielä ajan, jolloin lukijan puoluekanta määritteli, mitä sanomalehteä aamiaispöydässä luettiin. Nyt aamiaispöytää dominoi paperilehdistä Hesari ja maakunnissa paikalliset ykkösmediat.

Digimarkkinointi on keskittynyttä ja huhu Facebookin kuolemasta oli ennenaikainen

Perinteisten medioiden rinnalle on tullut digimarkkinointi. Digitaalinen markkinointi on kuitenkin perinteiseen mediaan verrattuna hyvin keskittynyttä.

Hakukonemarkkinoinnissa riittää nykyään mainostaminen yhdessä hakukoneessa eli Googlessa. Display-mainonnassa voidaan keskittyä muutamille, kohderyhmän suosimille sivustoille tai ostaa mainosverkoston kautta vähemmän kohdistettua mainontaa bulkkihintaan. Sosiaalisen median käyttö on keskittynyt muutamaan hallitsevaan sovellukseen.

Millään brändillä ei ole tarvetta ylläpitää omia sivuja kymmenissä some-kanavissa.

Hesarin juuri julkaiseman tutkimustuloksen mukaan nuoriso ei olekaan hylännyt Facebookia, vaan Facebook on myös teini-ikäisten keskuudessa suosituin sosiaalinen media.

Kaiken lisäksi suosituimpien some-sovellusten omistus keskittyy harvoihin käsiin. Esimerkiksi Google omistaa YouTuben, Facebook Instagramin ja Twitter Periscopen. Internet on vielä niin nuori, että nettimedioiden keskittymisen voi odottaa jatkuvan. Näin käy melkein kaikilla toimialoilla ensimmäisen ”kaikki kukat kukkii” –vaiheen jälkeen.

Digitaalisen markkinoinnin kanavat ovat niin keskittyneitä, että relevanteista kanavista on kirjoitettu kasapäin kirjoja, jotka opastavat vain kyseisen yhden sivuston markkinointikäyttöön. En ole nähnyt yhtään ”Miten mainostan Hesarissa” –kirjaa, puhumattakaan muista sanomalehdistä, mutta olen plärännyt lukuisia Facebook-, Twitter- ja Google AdWords-markkinointioppaita.

Digikanavat ovat lottovoitto kansainväliselle markkinoijalle

Uuden markkinoinnin helppous toteutuu erityisesti kansainvälisessä markkinoinnissa. Aiemmin tarvittiin joka maassa mediatoimisto kertomaan, mitkä TV- ja radiokanavat ja lehdet toimivat kussakin maassa. Nykyään ylempänä mainituilla digimedioilla voi kattaa suurimman osan maailmasta. Karkeasti ottaen ainoat poikkeukset ovat Kiina ja Venäjä. Pystyt siis käytännössä kattamaan koko maailman kolmella ylläkuvatun kaltaisella setillä digikanavia.

Miksi digikonsultti sitten näyttää häkkyräkalvonsa?

Mitä suurempi yleisön angsti, sitä leveämpi on konsultin leipä.

Miksi sitten uskomme häkkyräkalvoa?

En tiedä.

Markkinoija pelkää ammattitaitonsa vanhenevan

Veikkaan, että yksi syy on eräs toinen pelko. Moni markkinoinnin ammattilainen tuntee riittämättömyyttä ja pelkää ettei pysy alansa muutoksen kyydissä. Teknologian kehittyessä markkinoijan pitäisi yhtäkkiä olla entisten kykyjensä lisäksi IT-guru ja tilastotieteilijä. Netin lisäksi pitää ymmärtää mobiilimarkkinointi, ja muutaman vuoden päästä työkalupakissa pitää olla ymmärrys siitä, miten markkinoidaan virtuaalitodellisuudessa. Se voi ahdistaa.

Oikeasti aika harvassa meistä yhdistyy taiteilija ja insinööri. Helpottaisiko ahdistusta se, että luottaisimme enemmän erikoistumisen ja tiimityön voimaan?

Olkoon yksi tiimin jäsen luova osaaja, toinen tilastotieteilijä, kolmas koodari ja markkinointiteknologian asiantuntija, neljäs bisneksen ymmärtäjä, viides projektipäällikkö ja niin edelleen. Toki on hyödyllistä ymmärtää ainakin alkeet siitä, mitä tiimin toiset jäsenet tekevät.

Tämä on vähän psykologista spekulointia, mutta blogin alussa mainitun konsultin yleisössä istuva markkinoija saattaa projisoida pelkonsa häkkyräkalvoon ja uskotella itselleen, että ongelma on kanavien paljoudessa. Ei ole.

PS. Kun seuraavan kerran näet häkkyräkalvon, kysy esittäjältä, mitä hän itse ajattelee siitä. Nimittäin aika usein häkkyrän esittäjä ei ole itse tehnyt kalvoa, vaan se kuuluu firman vakiosettiin.

Ostitko nettikuusen?

Tänään Helsingissä viideltä iltapäivällä oli pimeää ja satoi vettä. Ohitin lenkillä joulukuusimyyjän, joka värjötteli puiston nurkalle perustetussa myyntipisteessä. Asiakkaita oli nolla.

joulukortti kuusikauppiaalta

Team Auvinen on myynyt meille joulukuusen jo kahtena vuonna osoitteessa www.joulukotiin.fi

Tätä ”joulukuusikauppaa” voisi muodikkaasti kutsua pop-up–kaupaksi tai vaihtoehtoisesti kauniiksi perinteeksi. Monissa perheissä joulukuusen haku on sukupolvesta toiseen kulkeva rituaali, haettiin kuusi sitten omasta metsästä, varastettiin valtion metsästä tai ostettiin luistinradan vierestä. Perinteissä on voimaa.

Voimaa on myös siinä, jos joulukiireen keskellä joku tuo juuri toivomasi tyylisen joulukuusen pihallesi, sahaa tyvestä palan jotta se pystyy imemään vettä, trimmaa tyven kirveellä jotta se sopii kuusen jalkaan ja kantaa koko höskän sisälle. Ja mahdollisesti vielä hakee kuusen pois loppiaisena. Halutessasi voit hoitaa itse saha- ja kirveshommat, koska niissä on monelle oma viehätyksensä.

Moni kieltäytyy nettikuusesta siksi, että kuusi pitää saada valita itse. Muuten voi käydä kuten hevoskaupassa, väitetty nuori ori onkin väsähtänyt kaakki.

Jotkut kuusikauppiaat ovatkin tajunneet, että avainsana kuusikaupan tuomisessa nykyaikaan on LUOTTAMUS.

Bisnesmalli on tämä:

  1. Ostimme vuosi sitten kuusen netistä Facebookista saadun suosituksen perusteella ja kuusi tuotiin kotiovelle sovittuun aikaan. Kuusi oli erinomainen.
  2. Lokakuun 29. päivä saimme samalta kauppiaalta kuvassa olevan joulukortin. Arvaa huomasimmeko käsinkirjoitetun suorapostituksen, joka tuli syksyn ensimmäisenä joulukorttina? Printtisuoran huomioarvot ovat nykyään huippuluokkaa ja joulukortti herättää positiivisen assosiaation. En tiedä, testasiko kuusimyyjä eri myyntikanavia lähettämällä toisille asiakkaille esimerkiksi sähköpostin.
  3. Koska olimme tyytyväisiä viimevuotiseen kuuseen ja palveluun, tilasimme firman webbisaitilta uuden.
  4. Toistamme saman ehkä seuraavat kymmenen vuotta.

En ole laskenut bisneskeissiä, mutta luulen, että joulukuusikauppiaamme tekee aika hyvää tiliä verrattuna puistomyyjään. Varsinkin kun todennäköisesti ostamme jatkossakin kuusen samalta myyjältä. Sitä paitsi puistomyyjän mahdollisuudet sekä tuotteiden että palveluiden lisämyyntiin ovat hippasen huonommat kuin nettikaupassa.

Modernit kuusikauppiaat pyrkivät herättämään ostajan luottamuksen puskaradion lisäksi muillakin tavoilla, esimerkiksi tyytyväisyystakuulla ja pyrkimällä saitillaan tuotteen ja palvelun läpinäkyvyyteen.

Kukin omalla tyylillään, meillä luultavasti joulukiireitä helpotetaan jatkossakin nettikuusella. Hyvää joulua! 🙂

Lisäys:

PS. Nille, jotka haluavat vertailla nettikauppoja, MTV:n ja Hesarin artikkeleista löytyy lisätietoa.