Kirjavinkki – Onko uusi pankkiromahdus tulossa?

Lontoo vuonna 2008. Pankkiiri soittaa puolisolle, käskee nostamaan paljon käteistä, hakemaan mahdollisimman paljon säilykkeitä kaupasta ja valmistautumaan perheen evakuointiin maalle. Pankkiiri yrittää hankkia aseen suojellakseen perhettään. Hän pelkää, että finanssijärjestelmän romahdus sulkee pankkiautomaatit ja kaupat. Siitä seuraisi mellakoita ja anarkia. Suurella osalla kollegoista on samankaltainen suunnitelma.

kirja_joris

Tämä tarina on ilmeisesti totta.

Sen kertoi tiistaina Helsingin Ekonomien tilaisuudessa esiintynyt hollantilainen tähtireportteri Joris Luyendijk, joka on tällä viikolla Helsingissä kirjansa promokiertueella. Propsit Helsingin Ekonomeille, että saivat kirjoittajan houkuteltua puhumaan pienelle suomalaisyleisölle.

Luyendijk vaikutti fiksulta, sympaattiselta ja uskottavalta. Kirjan lähteinä oli parisataa suurimmaksi osaksi anonyymisti haastateltua lontoolaista pankkiiria.

Bestseller Lontoon pankkimaailmasta

Ei ihme, että lähes kaikki Suomen johtavat mediat julkaisivat tällä viikolla Luyendijkin haastattelun. Hänen Lontoon finanssimaailmaa käsittelevä kirjansa – suomeksi Rahan ruhtinaat – oli viime vuonna Hollannin myydyin kirja. Sen jälkeen kirja on julkaistu muun muassa Britanniassa ja Saksassa ja kirjan oikeudet on myyty 15 maahan.

Luyendijkin kirjan sisältö löytyy pääpiirteittäin hänen The Guardian –lehdelle kirjoittamastaan blogista, jota hänet palkkasi tekemään päätoimittaja Alan Rusbridger.

Jos Rusbridgerin nimi kuulostaa tutulta, se voi johtua siitä, että hän oli yksi avainhenkilöitä Edward Snowdenin paljastusten julkaisussa.

Toinen yhteinen tekijä Snowdenin paljastusten ja Luyendijkin tekstien välillä on se, että alaa ammatikseen seuraavat ihmiset sanovat että ”tässä ei ole mitään uutta tietoa”, kun taas suurin osa lukijoista on vähän ihmeissään.

Kuitenkin kirja kannattaa lukea.

Se on nopealukuinen ja viihdyttävä, vaikka lopussa vähän synkkä. Se on myös paljon syväluotaavampi kuin mediassa olleet haastattelut, joissa kirjaa vielä lukemattomat toimittajat olivat poimineet kokeneelta haastateltavalta lähes samat sitaatit.

Uusi romahdus on väistämätön

Luyendijk uskoo, että uusi ja vielä vakavampi finanssijärjestelmän romahdus on tulossa. Perustelujakin hänellä on.

Vaikka sääntelyä on lisätty, ei ongelmia aiheuttavaan ytimeen ole Luyendijkin mukaan puututtu. Sekä rivitason pankkiirien että johtajien kannustimet ohjaavat Luyendijkin mukaan heitä edistämään seuraavan katastrofin syntymistä.

Alemmalla tasolla palkitaan lyhyen tähtäimen tuloksen maksimoinnista kyseenalaisilla keinoilla, mikä voi toimia sekä pankin ja yhteiskunnan kokonaisetua vastaan.

Kun kaikki menee hyvin, johtoa palkitaan ruhtinaallisesti. Kun homma menee pieleen, johto saa korkeintaan kenkää, mutta ei joudu vankilaan tai vahingonkorvausvastuuseen. Esimerkiksi ABN Amro aiheutti Hollannissa 15 miljardin euron tappiot, ei pankin johdolle vaan veronmaksajille.

Tässä kohtaa Luyendijkin ajatuskulku tuntuu jäävän vähän puolitiehen ellei lue kirjaa huolella.

Ei ole itsessään huono asia, että yritys käyttää toisten ihmisten rahoja (”other people’s money”) tai ettei yrityksen johto ole henkilökohtaisessa vastuussa kaikista yrityksen tappioista.

Osakeyhtiö yhtiömuotona on keksitty juuri tätä varten ja tulokset ovat olleet voittopuolisesti positiivisia: ilman osakeyhtiöitä olisi paljon vaikeampaa synnyttää ison luokan liiketoimintaa millään toimialalla. On oikein, että ABN Amron johto ei joudu maksamaan 15 miljardia Hollannin valtiolle.

Mutta ei Luyendijk missään tapauksessa ole myöskään hakoteillä.

Hän kertoi kylmän sodan aikana pelänneensä ydinsotaa ja nyt finanssikriisiä, joka voi aiheuttaa atomipommiin verrattavaa tuhoa. Ehkä pointti onkin se, että jos yritys käsittelee ydinpommeja tai pyörittää ydinvoimalaa, siihen tulee soveltaa eri sääntöjä kuin tavallisiin firmoihin.

Esimerkiksi kyllä kai kuka tahansa, joka aiheuttaa miljarditappiot yhteiskunnalle ansaitsee aika kovan rangaistuksen. Jos sanktiot olisivat kohdallaan, näkisimme vähemmän katastrofeja.

Ratkaisu?

Kirjan lopussa Luyendijk esittää joukon ehdotuksia systeemin korjaamiseksi.

Hän ehdottaa kannustinjärjestelmien uusimista, pankkien pilkkomista pienemmiksi, eri toimintojen – esimerkiksi niin sanottujen vähittäispankki- ja investointipankkitoimintojen – eriyttämistä eri pankkeihin, liian monimutkaisten sijoitustuotteiden kieltämistä ja pankkiirien henkilökohtaisen vastuun lisäämistä.

Tuntuu, ettei Luyendijk oikein osaa päättää, uskoako korjausliikkeen toteutumiseen, koska poliitikot ja pankit ovat liian lähellä toisiaan, pankit ovat globaaleja ja lainsäädäntö tyypillisesti paikallista. Mutta kuitenkin pitäisi olla optimisti.

Esimerkiksi USA:ssa äänestäjät eivät joutuneet maksamaan koko laskua vuoden 2008 pankkikriisistä. Kun valtio pelasti yrityksiä, se tuli samalla niiden omistajaksi, ja kriisin helpotettua valtio teki hyvän tilin myydessään omistuksensa.

P.S. Luyendijkin kirjan yksi parhaita anteja on kuvaus Lontoon pankkien umpikierosta yrityskulttuurista. Se antaa mielenkiintoista perspektiiviä varsinkin Dilbert-sarjakuvia lukeneille.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s